— Eihän sitä ole kuin kaksi peninkulmaa.
Hertta sytytti tulen öljykeittiöön ja pani vettä kiehumaan.
— Isänne luona kävin iltaa ennen lähtöäni. Hän lähetti teille tämän.
Antti otti taskustansa pienen käärön.
Hertta kävi istumaan Antin viereen ja avasi sen. Pienessä rasiassa pumpulin välissä oli ohut kultainen medaljonki. Sen sisässä oli naisen kuva. Hertta painoi sen huulilleen.
— Voi sitä isää. Ja tämän hän lähettää minulle. Katsokaa, hän ojensi medaljongin Antille, — se on minun äitini.
Antti katseli kuvaa ja ehdottomasti hänen silmänsä siirtyivät siitä
Herttaan.
— Kuinka te olette hänen näköisensä, Hertta neiti. Samat suuret silmät ja sama syvä katse.
— Oliko isä hyvin alakuloinen, kun kävitte hänen luonansa?
— Vanhentunut hän on paljon viime aikoina, mutta samalla hän on ikäänkuin pehmennyt.