Hän ottikin todella askeleen taaksepäin, mutta mumisi kohta itsekseen: "mikä yksinkertainen raukka minä olen!" kääntyi ja kulki kiirein askelin mökkiin päin, jossa äiti ja Geesjen odottivat häntä.
Kaali ja perunat olivat jo aikaa sitten kypsät ja läskikin valmis, mutta mummo Dientjen unohti tämän kaiken keskustellessaan Geesjenin kanssa. Kaikki oli samalla paikalla kuin viimeksimainitun astuessa mökkiin; liina oli pöydällä, ja siinä seisoi yhä vielä kivivatikin.
Naiset huudahtivat molemmat ilosta, kun näkivät Thijsin lähestyvän. Geesjen laski kätensä ovenha'alle, ja äiti, vaikka koettikin olla tyyneenä, nosti kätensä ja osotti sillä että hän olisi tehnyt samoin, jollei olisi myöhästynyt.
Mutta kynnyksellä seisoen tuli Geesjen kummallisen levottomaksi; allapäin, kuin olisi häntä omatuntonsa nuhdellut, odotti hän Thijsiä.
"Hyvää päivää, Thijs", sai hän vaivalla mumistuksi.
"Olemme kauan odottaneet sinua", sanoi äiti; mutta nuhteen, joka oli sanoissa, lievensi ystävällinen, miltei liehakoiva ääni, jolla ne lausuttiin.
"En voinut tulla ennen", vastasi Thijs äyhkeästi. "Miksi olette odottaneet? Ettehän muuten sitä tee, äiti!"
"Ainahan minä sunnuntaina odotan sinua, lapsi; silloinhan on minulla aikaa."
"Jos teillä on niin hyvää aikaa, niin eihän se mitään tee, jos tulenkin vähän myöhemmin", sanoi Thijs tylysti.
Äiti ja Geesjen eivät virkanneet mitään.