"Rahoja? Pyydätkö sinä rahoja minulta?! Pitäisikö minun ylläpitää sinun kevytmielisyyttäsi ja sinun synnillisiä huvituksiasi? En sitä tekisi, jos minulla rahoja olisikin; mutta minulla ei ole."
"Älkää suututtako minua!" huudahti Thijs.. "Minun täytyy saada rahoja", ja hän löi nyrkkinsä pöytään, niin että kumahti.
Äidin sielunjännitys antoi perään pojan vihaisesta silmäyksestä ja kovista sanoista. Senverran voimia oli hänellä vain enää jälellä, että hän saattoi kuiskata Geesjenille: "anna minulle lasi vettä, lapsi!"
"Mene matkaasi — Jumalan nimessä, mene", huusi tyttö Thijsille ja viittasi ovelle. Thijs ei liikahtanut.
"Tahdotko tappaa oman äitisi? Mene, mene!" Ja tytön suureksi iloksi vetäysi Thijs hiljaa tuvasta.
Mummo joi vähän vettä; ei sanonut mitään, istui vaan ja tuijotti eteensä. Vihdoin nojasi hän päänsä nuoren tytön olkaa vastaan ja kuiskasi: "Oi Jumalani! Tuleeko pojasta isän kaltainen?"
Thijs kulki puoleksi tunnottomana polkua, joka vei kylään. Hän tiesi itsessään että hän oli tehnyt pahasti, mutta häntä oli suututettu. Ja joskin mummo Dientjenin jäykkämielisen pojan päähän olisi pölähtänyt palata takaisin ja pyytää anteeksi, niin olisi häntä siitä pidättänyt väärä häpeä, hän kun silloin olisi tullut rikkoneeksi lupauksensa esiintyä markkinoilla, täytetty rahakukkaro mukanansa, ja toivo tavata Konstansia.
Siinä tilassa, missä hän nyt oli, ei hänen käynyt tapaaminen ystäviänsä. Sattumus tahi vanha tapa vei hänen askeleensa "Ensimäisen ja viimeisen äyrin" ravintolan ohitse, ja iloinen melu, joka sieltä kuului, oli hänestä niin houkutteleva että hän kääntyi takaisin ja poikkesi sisään.
Siellä tapasi hän useimmat tavallisista tovereistaan; muutamat istuivat röhmyisen pöydän ympärillä ja pelasivat korttia, milloin kirousten, milloin naurujen soidessa; toiset sill'aikaa valmistausivat illan juhlallisuuteen hankkimalla itselleen pienen humalan, ja nämä kirkuivat ja melusivat niin, jotta Thijs ensimältä oikein hämmästyi. Riemu nousi korkeimmalleen kuu eräs nuorukainen, joka tuskin oli lapsen ijästä ehtinyt ja joka vastikään oli ollut suurisuisin koko seurassa, äkkiä vaikeni, jäi tirkistelemään täytettyä lasia, painoi alas päänsä, kadotti tasapainon ja kaatua kopsahti lattialle.
Thijs, joka sillävälin oli voittanut inhonsa, minkä tämä kaikki hänessä ensialussa oli vaikuttanut, meni biljardin luo, jonka vieressä humaltunut poika makasi, työnsi hänet ylenkatseellisesti syrjään, tyhjensi pari lasia geneveriä ja tuli muutaman minuutin kuluttua mitä oivallisimmalle tuulelle. Sen, joka sittemmin noin puolen tunnin kuluttua näki hänet pelipöydän ääressä hehkuvin poskin iloisesti nauravan, olisi ollut mahdoton aavistaa että hän pakoittamaila pakoitti omaatuntoansa vaikenemaan ja että hän naurullaan koetti tukehuttaa itkevän äidin varoituksia. Arvatenkin olisi Thijs täällä viettänyt koko illan, jolleivät, kun kello löi seitsemän, useimmat olisi nousseet mennäkseen Punaiseen Leijonaan, siellä jatkaaksensa aljettua juhlaa. Tämä muistutti Thijsiä hänen lupauksestaan, ja köyhempänä kuin hän oli tullut — sillä hän oli pelissä menettänyt kaikki mukanaan olevat rahansa — lähti hän sieltä.