"Missä sisarenne?" kysyi Thijs kiivaasti.
"Sinä kyllä saat puhutella häntä. Saat kohta uteliaisuutesi tyydytetyksi, rakas veikko, mutta lainaa minulle — — pari taalteria. Minulla on vielä muutamia pieniä maksuja suorittamatta."
Punastuen otti Thijs esiin rahat ja antoi ne Kaarlelle.
"Ajatteles! Konstans tapasi arvaamatta Beerensteinin paroonin Oostenin seuraneidin ja tunsi hänessä lapsuuden ystävän. Konstans, joka ei ole ensinkään ylpeä, puhutteli häntä, ja neiti tuli niin iloiseksi että käski kohta sisareni Beerensteiniin; ja paroonin rouva, joka pitää paljon Annesta — se on seuraneidin nimi — pyysi Konstansia jäämään sinne muutamaksi päivää, ja Konstans suostui."
"Ja unohtaa minut!" huudahti Thijs.
"Eikö mitä, rakas ystävä! Hän odottaa sinua ja tahtoo salassa tavata sinua, sanoakseen kuinka iloinen hän on sinun päätöksestäsi. Lanko! Minä onnittelen sinua. Konstans odottaa sinua pihaan päin olevassa päätykamarissa. Kai tiedät, paremmin kuin minä, tien sinne. Aika on tullut. Kello lyö kaksi, luulen ma. Älä vaan ole liian rohkea! Portti on auki — päätyportti. Tallirenki tietää salaisuuden. Soita tallikelloa, niin tulee hän, jota odotat luoksesi. No, pelkäätkö? Ethän vastaa mitään?"
"En voi — olen niin iloinen", kuiskasi Thijs. "Herra Kaarle…"
"Puhuttele minua vaan nimeltäni. Mutta sinun tulee muuttaa oma nimesi. Matthieu soi paremmalta kuin Thijs. Hyvästi, Matthieu! Huomenna odotan minä sinua 'Valkoisessa Ruunassa'; siellä nyt asun, ja sieltä teemme seuraa kaupunkiin."
Thijs oijensi hänelle kätensä vielä kerran, ja pudisti innollisesti hänen kättään. —
Puolen tuntia myöhemmin hiipi Konstans ulos ravintolasta veljensä käsivarrella ja nousi hänen kanssaan ajurin vaunuihin, jotka odottivat kylän ulkopuolella "Ensimäisen ja viimeisen äyrin" likisyydessä. Molemmat olivat huonossa pu'ussa ja olivat kokonaan panneet pois tuon entisen ylhäisyyden.