"W—henkö?" kysyi ajuri.
"Niin, ja lyhintä tietä", vastasi Kaarle kiroten.
"Lyhyin tie käy Beerensteinin sivu, mutta se on hyvin huono."
"Valitse mieluummin toinen. Ajopelisi jyskyy sittenkin kylliksi. Aja nopeaan! Jos ehdimme W—hen kolmessa neljänneksessä niin saat hyvät juomarahat." —
"Kyllä oli jo aika meidän täältä lähteä", kuiskasi Konstans, joka tuli levottomaksi, kun kuuli ajurin mainitsevan Beerensteiniä.
Vaunut kiitivät eteenpäin niin nopeaan kuin laihat hevoset pääsivät. —
Thijs oli sillä välin tarkoin noudattanut saatuja ohjeitaan.
Konjakki, jonka hän oli nauttinut, himmensi hänen ajatuskykyään, mutta kiihoitti hänen himojansa. Pian ehti hän Beerensteinin puistoon; päätyportti oli auki. Koira alkoi haukkua. Hän pelkäsi jo että koko talonväki heräisi, kun hän oikeassa ajassa muisti Kaarlen neuvoa. Hän haki tullikamariin vievää kellonnuoraa ja veti sitä, ilmaistaksensa läsnäoloaan. Koira haukkui yhä vihaisemmasti, ja Thijs pelästyi kauheasti. Mutta silloin näki hän valoa eräästä akkunasta ja tuli nyt vakuutetuksi siitä että häntä odotettiin.
Kumminkin vapisi hän, kun hän hiipi portista sisälle. Hän tiesi, minne päin hänen tuli kulkea, ja saapui rappusille, jotka varmaankin veisivät hänet sinne, missä rakastettu vartoi. Jos hän olisi osannut ajatella selvästi, niin olisi kai häntä kummastuttanut, ettei tämä rakastettu tullut häntä vastaan. Vihdoin oli hän perillä. Hän tarttui lukon kääkään ja astui sisään huoneeseen, jossa kynttilä paloi. Mutta siellä ei hän nähnyt Konstansia. Hän mainitsi hiljaan hänen nimensä, mutta — ei vastausta.
Hän oli peräti hämillään eikä kuullut muuta kuin tykyttävää sydäntänsä ja kahlekoiran vihaista haukuntaa, jota jossakin rakennuksen sisällä oleva pieni rakkikoira alkoi säestää. Hän oli kadottaa itsetajuntansa. Äkkiä säpsähti hän kuin houreesta herännyt. Hän oli nähnyt piirongin, joka seisoi huoneen nurkassa. Se oli murrettu auki, ja laskulauta makasi lattialla; laatikot olivat vedetyt ulos ja puoleksi työnnetyt takaisin; yksi makasi lattialla ylösalaisin laskulaudan päällä.