Mutta tulihan hänen sanoa jotakin. "Geesjen, anna minulle takaisin sormus, jonka eilen sait minulta — — minä rukoilen sinua… Minä annan sinulle paljon kauniimman sen sijaan…"
"Mutta, Smits, minkä tähden tahdot sinä sen takaisin?" kysyi mummo
Dientjen ankarasti.
"Rihkamakauppias tulee kylään tänään, ja — —"
"Myöhäistä, Smits", sanoi Geesjen, joka sillä välin oli ehtinyt tehdä päätöksensä. "Rihkamakauppias vastatkoon pormestarin edessä siitä että hän sinua petkutti. Sinun sormuksesi on pormestarin luona — —"
"Sinä lasket leikkiä. Näin aikaiseen et ole ollut pormestarin luona."
"En minä, mutta kenttävartia meni tästä vastikään sivu; minä näytin hänelle sormuksen ja kerroin, kuinka sinä olit tullut petetyksi. Hän otti sormuksen mukaansa ja meni pormestarin luo."
"Miksi hel — —" Gerritin huulet kävivät valkoisen siniseksi vihasta ja hän oli vähällä saastuttaa niitä kirouksella. Hän hillitsi kumminkin itsensä, semminkin kun hän näki että mummo häntä ankaruudella katseli. Sävyisemmällä äänellä jatkoi hän: "Sinä olet saattanut minut pahaan pulaan, Geesjen, sillä minä en ole ostanut sormusta Govertilta."
"Mutta!" huudahtivat molemmat naiset yht'aikaa.
"Olen löytänyt sen", änkytti Gerrit. "Älä ole vihainen minulle, armas Geesjen. Minulla ei ole niin paljon rahoja että voisin ostaa niin kalliin kapineen, ja kun tavallista rojua en tahtonut sinulle tarjota, olisit saanut odottaa kauan; mutta kun löysin tuon sormuksen…"
"Ja mistä löysit sinä sen?" kysyi Geesjen kiivaasti. "Mutta sen kyllä arvaan. Sanoithan että olit työssä Beerensteinilla!" Gerrit hämmästyi niin tätä odottamatonta syytöstä kuullessaan, että hän kokonaan kadotti tavallisen malttinsa ja itse sitä tietämättänsä teki myöntävän päännyykähdyksen.