* * * * *
Kesä oli ohitse, ja syksyäkin jo kappale kulunut. Syksyn alkupuolella oli alituiseen pieniä vastoinkäymisiä kohdannut mummo Dientjeniä. Geesjeniltä väheni työ, eikä siihen voitu ymmärtää syytä; pellolla pengottiin perunakasveja, kaivon köysi katkesi pari kertaa — lukuun ottamatta muita pienempiä vastuksia, jotka vaivasivat, vaikkakaan eivät suuresti vahingoittaneet mökin asukkaita. Mutta viimein kohtasi heitä onnettomuus, joka oli muita suurempi. Eräänä aamuna makasi kirjava lehmä kuolleena navetassa, suuri, ammottava haava kurkussaan. Olisi luullut että mummo, joka niin paljon jo oli kokenut, tästä iskusta peräti masentuisi. Niin ei kumminkaan käynyt. Päinvastoin näytti se herättävän häntä siitä uupumuksen tilasta, johon hän viime aikoina oli vajonnut. Geesjenin täytyi onnettomuuden jälkeisenä päivänä mennä työhönsä, kuten ennenkin; mummo itse jäi kotiin miettimään yhtä ja toista. Hänen mieleensä muistui että kaikki nuo vastoinkäymiset olivat alkuaan samasta päivästä, jona Gerrit oli ollut kutsuttu pormestarin luo ja häneltä saanut aika torat. Gerritin katkeruus oli vielä lisääntynyt, kun pormestari oli kertonut asian ja puusepän hyvä maine siitä joutunut hyvin suureen vaaraan. Mummo Dientjenin sielunvoimat, jotka siitä toimettomuudesta, johon hän viime aikoina oli antautunut, olivat vaipuneet ikäänkuin uneen, virkistyivät uudelleen; hän tunsi haluavansa työtä, tunsi eloisuutta ja joustavuutta jäsenissään, jommoisesta hän ei ennen ollut tietänyt. Hän ymmärsi että hänen tuli "päästä ihmisten pariin" ja hankkia ystäviä, jotka voisivat häntä suojella; sillä kukapa tiesi, kuinka loitolle Gerrit voisi ulettaa kostoansa? Kun Geesjen eräänä päivänä tuli kotiin, oli hän kertonut, että Jan Smeer, kirkonvartia, oli kuollut. Janen toimena oli myös ollut sanomalehtien kuljettaminen, ja hän oli sillä ansainnut hyvät rahat. Kävisihän se päinsä että nainenkin sanomalehtiä kuljettaisi, ja mummo päätti lähteä postikonttoriin pyytämään tämän toimen itsellensä.
Hän puki ylleen ja meni kylään. Ja kun Geesjen illalla tuli kotiin, näki hän suureksi kummakseen että kahvipannu oli tulella ja että mummo Dientjen täyttä vauhtia kuuraili keittoastioita.
"Mitä nyt, mummo?" huudahti hän, vielä enemmän kummissaan, kun näki että vanhuksen kasvoista entinen ankaruus melkein oli kokonaan kadonnut ja että ne päin vastoin olivat miltei iloiset.
"Mitäkö nyt", kertasi mummo, ja vähällä oli ettei hän hymyillyt. "Se nyt, etten enää' henno antaa sinun tehdä kahden työtä ja elättää meitä molempia. Kulkea ulkotöissä vieraiden luona en minä voi; mutta minä olen ollut postissa ja saanut Jan Smeerin viran. Minä tulen kantamaan sanomalehtiä, ja sitten on eräs lukuseura ottanut minut kirjojensa kuljettajaksi, niin että minä ansaitsen yhden kwartjesin (= 1/4 guldenia) enemmän kuin Jan. Joka lauvantai tuon minä kotiin kolme kwartjesta, lapsi."
Geesjen hämmästyi peräti, kun tämän kuuli. Mummo sateessa ja myrskyssä marssimassa — talosta taloon! Ei, sitä Geesjen ei voinut sallia. Ja nyt alkoi ystävällinen riita heidän välillään. Mutta vanhus pysyi päätöksessään ja nuoren täytyi antaa perään.
Olipa kuin olisi Jumala siunannut tätä vanhuksen päätöstä. Kävelyretket eivät ensinkään tehneet pahaa hänen terveydelleen; päin vastoin näytti hän vain yhä paranevan. Geesjen sai enemmän työtä ja korkeammat palkat. Kirjavaa lehmää kyllä kaivattiin, mutta ei "maitotilkka" kumminkaan ollut mitään harvinaista mökissä, vaikka se nyt oli hankittava kylästä.
Eräänä kauniina talvipäivänä oli mummo Dientjen matkalla kaupunkiin. Hänellä oli asiana noutaa muutamia kirjoja lukuseuralle. Lumi natisi hänen jalkojensa alla, aurinko teki kinokset kimalleleviksi ja puitten oksilla, jotka härmällä olivat peitetyt, nauroivat harakat. Mummo Dientjen oli iloisemmalla mielellä kuin moneen aikaan sitä ennen.
Hän oli kulkenut noin neljänneksen tuntia tapaamatta ketään. Silloin tuli häntä vastaan lämpöseen tohvelinuttuun puettu mies. Mummo olisi epäilemättä kulkenut hänen ohitsensa, sen enempää huomiota häneen kiinnittämättä, jollei mies olisi puhutellut häntä ja kysynyt vieläkö oli kauas kylään.
"Neljännes-tunnin matka, mynheer", vastasi Dientjen.