"Kiitoksia, muori; nyt en enää viivytä teitä, minä kyllä osaan mökin luo", lisäsi hän, nyykäytti päätään ja jatkoi matkaansa.
Mummo Dientjen kulki muutamia askeleita eteenpäin, seisahtui ja katsoi taaksensa. Aivan oikein, vieras poikkesi polulle. Selittämätön tuska valtasi mummon. Hän ei oikein tietänyt miksi, mutta — hän lähti kävelemään kotiin päin.
Geesjen — ja tämä ilmaisi osaksi syyn mummo Dientjenin levottomuuteen — oli tänään jäänyt kotiin siivoamaan tupaa. Arkut ja kaapit olivat siirretyt paikoiltaan ja muita huonekaluja nähtiin yltä ympäri. Siinä näiden keskellä oli Geesjen polvillansa heleitä ruusuja poskillaan. Hän siivosi paraikaa pikku kamaria eikä kuullut että tuvan ovelle kolkutettiin. Kun tätä koputusta sitten uudistettiin kovemmin, nousi hän ja sanoi puoliääneen: "Kukahan se mahtaa olla?" samassa kun hän avasi oven. Mutta kun hän näki sisään astuvan, pääsi tuskan huuto hänen huuliltaan.
"Tunnetteko minua? No, sepä hauskaa!" sanoi vieras nauraen. "Et ole unhottanut minua, kaunis tyttöni! Minä ainakaan en ole saanut sinua mielestäni; ja kuu tieni tännepäin vei, en malttanut olla pistäymättä katsomassa sinua ja kuulemassa, miten sinä voit."
Lukia on jo varmaan arvannut, kuka tämä vieras oli. Kiihkeästi takaa-ajettu Kaarle seisoi Geesjenin edessä joka niin kauan oli toivonut hänen kiinnijoutumistaan ja joka varmaan nyt ei olisi vavissut pelosta, jos hänellä olisi ollut joku likisyydessään.
"Miksi seisot ja töllistelet minuun tuolla tavalla? Eikö mummo olekaan kotona? No, sitä parempi. Minä tulen nyt ottamaan sen, minkä viimeksi kielsit minulta."
"Päästä minut, tahi huudan apua", sanoi tyttö, kun Kaarle tavoitteli hänen kättään.
"Luuletko että naiset tuolla ulkona voivat kuulla sinua? Armaasi ei ole täällä tällä kertaa suojelemassa sinua… eikä ole niin aivan varma että hän sitä tekisikään. Hän ei ollut sinulle uskollinen, se nahjus!"
Ja Kaarle syleili Geesjeniä ja koetti suudella häntä.
Neuvotonna, epäilyksen alaisena huusi tyttö apua, repi itsensä irti Kaarlen käsistä ja juoksi pikkukamarin taka-oven luo. Mutta Kaarle oli nopeampi, saavutti hänet, otti kiinni hänen hameestaan, paiskasi raollaan olevan ulko-oven lukkoon ja heitti avaimen kauas tyköään.