"Herra Jumala!" huusi Geesjen, joka nyt luuli olevansa perikadon oma, kun ei enää nähnyt mitään mahdollisuutta pakoon.
"Luulitko, pikku kyyhky, että niin helpolla pääsisit minusta?" sanoi Kaarle ivallisesti. "Olet laihtunut, armahani. Miksi kärsisit sinä hätää, kun voit elää ylöllisyydessä? Näet sinä, minulla on kultaa, minä olen rikas ja minä voin tehdä sinutkin rikkaaksi."
"Kultaa, varastettua kultaa!" huudahti tyttö, ja viha värjäsi hänen äsken niin vaaleat huulensa purppuran väriseksi. "Vie se takaisin Beerensteiniin."
Kaarle säpsähti.
"Luulit kait että rikoksesi ainian pysyisi salassa, ja että viaton siitä saisi kärsiä", jatkoi Geesjen, joka tuli rohkeammaksi, kun näki syyllisen hämmästyksen. "Se on koston Jumala, joka on ohjannut askeleesi tänne. Thijs tulee puhdistumaan — —."
"Ei, ei ikinä!" huusi Kaarle raivostuneena. "Vai niin, vai rakastat sinä häntä vieläkin… Näithän tuon kauniin naisen, joka oli minun seurassani? Hänen on hän nyt. Hän ylönkatsoo talonpoikaistyttöä — sinun kaltaisiasi." Raivoisalla kirkunalla ryntäsi hän sitten tyttöä vastaan. "Mutta niistä sanoista, jotka vasta mainitsit, saat kalliisti maksaa, lutka!" huusi hän ja hänen silmänsä säihkyivät vihasta.
Geesjen vapisi. Hän ei voinut paikaltaan liikahtaa; hänen silmänsä pimenivät. Hän ei aavistanut, kuinka likellä apu oli. Tuvan ovi aukeni ja sisään astui mummo Dientjen ynnä kenttävartia, jonka mummo oli tiellä tavannut ja tuskassaan pyytänyt seuraajakseen. Kaarle ryntäsi taka-ovea vastaan paetaksensa, mutta hän oli itse sen sulkenut eikä hänellä ollut aikaa ruveta avainta hakemaan. Kenttävartia otti hänet kiinni ja vei hänet mukanaan. Geesjen makasi tainnoksissa mummo Dientjenin sylissä.
"Itke, lapseni, itke; se lievittää", sanoi vanhus, kun Geesjen vihdoin avasi silmänsä. "Pahasta syntyy väliin hyvääkin. Ken tietää, mitä nyt tulee päivän valoon, vaikka — —" Mummo katkasi äkkiä puheensa. —
Kaarlen vangitseminen toi, niinkuin mummo oli arvannut, monta asiaa päivän valoon. Hän oli vanha tuttu oikeuden palvelioille. Kultasormuksen oli hän, kun hän sulloi kokoon varastetut kapineet, vahingossa vikuuttanut ja pudottanut huomaamattaan.
Selvää siis oli että murtovarkaudessa oli ollut useampia; ja puhuipa Thijsin eduksi se seikka, että kuomuvaunut joissa, mummo Heinriksin valallisen todistuksen mukaan, oli istunut ainoastaan yksi mies, olivat ajaneet kumoon jo ennen kuin Thijs kävi Beerensteinillä. Mitä hän siellä oli tehnyt ja miksi hän oli paennut, jäi kumminkin arvoitukseksi, kunnes vihdoin se nainen, joka oli ollut Kaarlen seurassa ja jota innolla takaa-ajettiin, myöskin joutui oikeuden käsiin ja monien kuulustelujen ja valeellisten juttujen jälkein viimeen tunnusti koko totuuden.