— Ruokokeppi…
— Mutta se on sinun tiliisi, riemastui Rodolphe. — Et sinä keppiä tarvitse.
— Siinä kaikki kahdennenkymmenennen päivän menot, virkkoi Marcel vastaamatta. — Ensimmäisenäkolmatta söimme aamiaista, päivällistä ja illallista kaupungilla.
— Silloin emme kai kuluttaneet paljon?
— Tosiaan hyvin vähän… Tuskin kolmeakymmentä frangia.
— Mutta mihin?
— En muista enää, vastasi Marcel. — Tänne on vain merkitty: sekalaista.
— Hämärä ja katala tilinimi! ärjäisi Rodolphe.
— Maaliskuun 22. päivä. Silloin tuli Baptiste palvelukseen. Annoimme hänelle etukäteen palkkaa vastaan viisi frangia, posetiivin soittajalle viisikymmentä centimea, neljän pienen kiinalaislapsen lunastukseksi, jotka uskomattoman raa'at vanhemmat olivat tuominneet heitettäviksi Jangtse-virtaan, kaksi frangia neljäkymmentä centimeä.
— Mitä ihmettä! huudahti Rodolphe. — Siinä on mielestäni jotakin ristiriitaista. Ensin annat posetiivin vinguttajalle, mutta sitten herjaat ihmisiä, joilla on positivistiset mielipiteet lapsistaan. Ja mikä pakko meidän on lunastaa pikku kiinalaisia, pikemminkin tarvitsemme kiinapillereitä?