— Ja oikein allekirjoitettu, vakuutti Marcel. — Sinä siis olet maksanut isännälle.
— Minäkö? Älä hulluttele! sanoi Rodolphe.
— Mutta mitä merkitsee…
— En varmasti ole…
— Mlk' on tää kumma siis? lauloivat he yhteen ääneen Valkoisen naisen loppusävelellä.
Baptiste, joka piti musiikista, riensi heti saapuville: Marcel näytti hänelle kuittia.
— Ah niin, sanoi Baptiste huolettomasti. - Unohdin mainita siitä. Isäntä tuli tänä aamuna, kun te olitte ulkona. Maksoin hänelle, ettei tarvitse tulla toiste.
— Mistä saitte rahaa?
— Otin tuosta laatikosta, selitti Baptiste, — kun se oli auki. Arvelin, että herrat olivat jättäneet sen auki tahallaan, ja tuumin itsekseni: isäntäni ovat lähtiessään unohtaneet sanoa: Baptiste, isäntä tulee perimään vuokraa. Pitää maksaa hänelle. Tein, niin kuin minua olisi käsketty… vaikkei oltukaan käsketty.
— Baptiste! Marcel karjaisi kalveten kiukusta. — Olette ylittänyt määräyksemme. Tästä päivästä lähtien ette enää kuulu meidän talouteemme.