— Oh, minulla ei ole lainkaan kiirettä, herra Benoît. Olkaa huoleti, myönnän mielelläni teille lykkäystä… Annetaan laskun vielä hieman paisua!
— Mutta te olette jo niin monta kertaa pyytänyt minua odottamaan, sanoi isäntä.
— No, selvittäkäämme sitten tilimme, herra Benoît; minulle on yhdentekevää tänäänkö vai huomenna… Olemmehan sitä paitsi kaikki kuolevaisia… järjestäkäämme se asia.
Isännän ryppyisille kasvoille levisi kirkas hymy, ja yksiöpä tyhjä kukkarokin näytti ikään kuin pullistuvan toivosta.
— Paljonko olen velkaa? kysyi Rodolphe.
— Ensinnäkin kolmen kuukauden vuokra. Kahdenkymmenenviiden frangin mukaan kuukaudelta se tekee seitsemänkymmentäviisi frangia.
— Sattuneet erehdykset oikaistaan, lisäsi Rodolphe. — Entä sitten?
— Toiseksi kolme paria saappaita, kaksikymmentä frangia pari…
— Silmänräpäys, herra Benoît, älkäämme sekoittako asioita. Tässä ei ole enää puhe isännästä, vaan suutarista… tästä minun on saatava eri lasku. Numerot ovat vakavaa väkeä, niitä ei sovi sotkea.
— Olkoon niin sitten, vastasi Benoît myöntyväisenä siitä toivosta, että vihdoinkin saisi laskunsa kuitatuiksi. — Tässä eri lasku suutarin töistä: kolme paria saappaita, kaksikymmentä frangia pari, tekee kuusikymmentä frangia.