Rodolphe loi sääliväisen katseen vuoteen vieressä kyhjöttävään raihnaiseen saapaspariin.
— Surkeata! hän ajatteli, — Vaeltavan juutalaisenkaan jalassa ne eivät olisi voineet pahemmiksi mennä. Ja kuitenkin ne ovat Marien jäljessä juostessani kuluneet tuommoisiksi… Jatkakaapa, herra Benoît…
— Siis kuusikymmentä frangia, toisti isäntä. — Sitten on vielä lainattu käteistä kaksikymmentäseitsemän frangia.
— Seis, herra Benoît! Sovimmehan siitä, että kullakin pyhimyksellä on oma komeronsa. Te olette ystävänä lainannut minulle nuo rahat, jättäkäämme siis suutari syrjään ja siirtykäämme ystävyyden ja luottamuksen alueelle, joka on laskutettava erikseen. Kuinka suuri on ystävyytenne minua kohtaan?
— Kaksikymmentäseitsemän frangia.
— Kaksikymmentäseitsemän frangia! Teillä on halpa ystävä, herra Benoît. No laskekaamme yhteen: seitsemänkymmentäviisi, kuusikymmentä ja kaksikymmentäseitsemän… Mitä siitä tulee?
— Satakuusikymmentäkaksi frangia, sanoi herra Benoît ja ojensi
Rodolphelle kolme laskua.
— Satakuusikymmentäkaksi frangia, kertasi Rodolphe, — sehän on eriskummaista! Kuinka somaa yhteenlasku onkaan! No niin, herra Benoît, nyt kun tilimme on selitetty, voimme molemmat olla rauhallisia, sillä nyt tiedämme, kuinka on asian laita. Ensi kuussa pyydän teitä kuittaamaan, ja kun minua kohtaan tuntemanne luotumus ja ystävyys ei tänä väliaikana voi muuta kuin kasvaa, voitte sitten myöntää minulle, jos se on tarpeen, uudelleen lykkäystä. Jos kuitenkin isäntä ja suutari menettävät malttinsa, niin pyydän ystävää pitämään heitä aisoissa. Eikös ole merkillistä, herra Benoît, että joka kerta kun ajattelen teidän kolminaista luontoanne ollessanne yhtaikaa isäntä, suutari ja ystävä, tunnen kiusausta uskoa pyhään kolminaisuuteen.
Rodolphen puhuessa näyttivät isännän kasvot samalla kertaa punaisilta, vihreiltä, keltaisilta ja valkoisilta, ja jokaista vuokralaisen uudesta pilasta tämän vihan sateenkaari väritti hänen piirteitään yhä räikeämmin.
— Arvoisa herra, sanoi hän vihdoin, — en salli tehdä itsestäni pilaa. Olen odottanut tarpeeksi kauan. Sanon siis nyt huoneenne irti, ja ellette iltaan mennessä ole maksanut, niin tiedän kyllä mitä teen.