Neljännestä vaille kaksitoista lähetti kassarouva laskun. Summa oli suorastaan huikea: viisikolmatta frangia seitsemänkymmentäviisi centimea.
— Jaha! sanoi Marcel, — vetäkäämme arpaa, kenen on mentävä neuvottelemaan isännän kanssa. Siitä on leikki kaukana.
Otettiin esille dominopeli: suurin lukumäärä silmiä ratkaisisi. Arpa määräsi valitettavasti Schaunardin täysivaltaiseksi neuvottelijaksi. Schaunard oli hyvä taiteilija, mutta huono diplomaatti. Hän astui konttoriin juuri silloin kun isäntä tapansa mukaan oli saanut piketissä selkäänsä. Kolme kertaa häviölle joutuneena ja siitä häpeissään Momus oli kärtyisellä tuulella ja yltyi jo Schaunardin ensi sanoista vihan vimmaan. Schaunard oli hyvä musiikkimies, mutta luonteeltaan valitettavasti hyvin kiivas. Hän antoi sanan sanasta ja kaksi parhaasta. Riita kävi yhä tuimemmaksi, kunnes isäntä lopulta hyppäsi pystyyn kiljuen pidättävänsä seurueen siihen asti sisällä, kunnes lasku oli maksettu. Colline koetti sävyisin puhein sovittaa riitaa, mutta huomatessaan ruokaliinan, jonka Colline oli järsinyt repaleiksi, isäntä kuohahti yli laitojensa ja meni niin pitkälle, että rohkeni kajota alhaisine käsineen filosofin pähkinänruskeaan päällystakkiin ja naisten turkiksiin, saadakseen edes jonkin pantin saatavansa vakuudeksi.
Taiteilijain ja isännän välillä sukeutui tästä oikein ilmisota.
Mutta nuo kolme naista lörpöttelivät sillä aikaa kaikessa rauhassa rakkausasioistaan ja koruistaan.
Vieras oli luopunut puutumuksestaan. Vähitellen hän oli noussut, astunut askeleen ja vielä toisenkin ja käveli lopulta kuin ihminen ainakin. Hän meni isännän luo, veti hänet syrjään ja puhui hänelle hiljaa Rodolphen ja Marcelin tarkatessa häntä katseellaan. Isäntä läksi vihdoin sanoen vieraalle:
— Tietysti suostun, herra Barbemuche, tietysti. Järjestäkää vain asia noiden toisten kanssa.
Herra Barbemuche palasi pöytänsä luo ottamaan hattunsa, pani sen päähänsä, astui kolme askelta eteenpäin ja seisoi Rodolphen ja Marcelin edessä. Kohottaen hattuaan hän kumarsi taiteilijoille, tervehti naisia, veti nenäliinansa esiin, niisti ja alkoi sitten aralla äänellä:
— Pyydän anteeksi, herrat, rohkeuttani, sanoi hän. — Olen jo kauan halunnut päästä tuttavuuteenne, mutta en ole tähän asti saanut tilaisuutta. Sallitteko minun nyt käyttää tätä tilaisuutta hyväkseni?
— Tietysti, tietysti, olkaa niin hyvä, vastasi Colline, joka oivalsi, mitä vieras tarkoitti.