— Luullakseni se on Robert Paholaisesta, hän lisäsi.
— Sanoin, että taide on pyhää toimintaa, jatkoi Barbemuche, — kirjailijan pitäisi siis lakkaamatta…
— Anteeksi, keskeytti Colline, joka kuuli tornikellon lyövän kovin myöhäistä hetkeä, — pian on aamu käsissä ja pelkään viipymiseni herättävän levottomuutta henkilössä, joka on minulle varsin rakas… Sitä paitsi, mutisi hän itsekseen, — lupasin tulla kotiin… huomenna on hänen nimipäivänsä.
— Onpa todellakin jo hyvin myöhä, myönsi Carolus. — Lähtekäämme siis.
— Asutteko kaukana? kysyi Colline.
— Royale-Saint-Honoré numero kymmenen.
Colline oli aikaisemmin sattunut kerran käymään tässä talossa ja muisteli, että se oli erittäin komea.
— Puhun teistä ystävilleni, hän sanoi Barbemuchelle heidän erotessaan. — Olkaa varma, että teen kaiken voitavani saadakseni heidät teille suosiollisiksi… Mutta sallikaa minun antaa teille eräs neuvo.
— Antakaa kuulua.
— Olkaa rakastettava ja kohtelias neitejä Mimiä, Musettea ja Phémietâ kohtaan. Heillä on suuri vaikutusvalta ystäviini, ja jos saatte nuo mainitsemani neitoset tukemaan pyrkimyksiänne, on teidän helpompi suostuttaa Marcel, Schaunard ja Rodolphe.