— Koska kerran olen joutunut asian esittelijäksi, sanoi Colline nousten, — niin tahdon myös suorittaa osani loppuun saakka. Mustasukkaisuuden vallassa ystävämme Marcel näkee aaveita keskellä päivää, suuri taiteilija on kaistapäinen…
— Järjestykseen! kirkui Marcel.
— …kaistapäinen siinä määrin, että hän, niin erinomainen piirustaja, käyttää puheessaan kuviota, jonka sopimattomuuden edellinen puhuja jo on musertavasti osoittanut.
— Colline itse on päästä vialla! huusi Marcel läimäyttäen pöytään nyrkiniskun, joka sai aikaan suurta meteliä läsnäolevissa lautasissa. — Colline ei ymmärrä rahtuakaan tunteen asioita, hän ei ole pätevä niistä puhumaan. Sydämen asemesta hänellä on madonsyömä kirjarämä rinnassaan! (Pitkällistä naurua Schaunardin puolelta.)
Tämän metelin kestäessä Colline käänteli arvokkaasti valkoisen kaulaliinan poimuihin verhottua puhe-elintään ja hiljaisuuden palattua jatkoi puhettaan näin:
— Hyvät herrat, haihdutan yhdellä ainoalla sanalla mielestänne sen turhan pelon, jonka Marcelin sanat ehkä ovat teissä herättäneet Carolusta kohtaan.
— Sopiihan koettaa, sanoi Marcel ivallisesti.
— Se käy yhtä helposti kuin tämä, vastasi Colline sammuttaen yhdellä puhalluksella tulitikun, jolla oli sytyttänyt piippunsa.
— Sano sitten, sano! huusivat kuorossa Rodolphe, Schaunard ja naiset, joille väittely tuotti suurta hauskuutta.
— Hyvät herrat, aloitti Colline, — vaikka minun kimppuuni on tässä seurassa hyökätty henkilökohtaisesti ja loukkaavalla tavalla ja vaikka minun syytetään myyneen vaikutusvaltani, joka minulla tässä seurassa voi olla, alkoholijuomista, niin tunnen kuitenkin olevani viaton enkä sen tähden katso olevan aihetta vastata kunniallisuuttani, rehellisyyttäni ja siveellisyyttäni vastaan tehtyihin syytöksiin. (Melua.) — Mutta yhtä pyydän teitä kuitenkin minussa kunnioittamaan. (Puhuja taputti kaksi kertaa vatsaansa.) — Viisauttani, jonka hyvin tunnette, mutta jota nyt on tahdottu epäillä. Minua syytetään siitä, että muka tahdon väkisin tyrkyttää teille muukalaista, joka ehkä tuottaisi turmiota teidän rakkaudenonnellenne. Tämä olettamus on loukkaus näitä naisia ja heidän makuaan kohtaan. Carolus Barbemuche on hyvin ruma. (Värjäri-Phémien kasvoilla näkyi selvä vastalause. Pöydän alta kuului kolinaa, kun Schaunard potkaisulla nuhteli nuorta ystävätärtään liiallisesta avomielisyydestä.) — Mutta, jatkoi Colline, — on vielä mainitsematta eräs seikka, joka lyö tomuun vastustajani viheliäisen todistuksen Caroluksesta; Carolus on platoninen filosofi. (Eloisaa liikettä herrojen ja melua naisten tahotta.)