— Platoninen? Mitä se merkitsee? kysyi Phémie.
— Se on sellaisten miesten sairaus, jotka eivät uskalla suudella naisia, selitti Mimi. — Minulla oli kerran semmoinen rakastaja, mutta en pitänyt hänestä kauempaa kuin kaksi tuntia.
— Sehän on typeryyttä, se! huomautti Musette.
— Olet oikeassa, sydänkäpyseni, sanoi Marcel hänelle. — Platonisuus on rakkaudessa kuin vesi viinissä, näetkös! Juokaamme viinimme sekoittamattomana.
— Ja eläköön nuoruus! lisäsi Musette.
Collinen selitys oli saanut kaikkien mielessä toimeen Carolukselle suotuisan käänteen. Filosofi tahtoi käyttää tätä taitavan ja kaunopuheisen esitelmänsä vaikutusta hyväkseen.
— Nyt, hän jatkoi, — en voi nähdä, mitä oikeutettuja väitteitä voitaisiin enää esittää tätä nuorta kuolevaista vastaan, joka ainakin on tehnyt meille palveluksen. Minä puolestani, minä, jota syytetään harkitsemattomasta ja kevytmielisestä menettelystä tahtoessani otettavaksi hänet seuramme jäseneksi, pidän tätä väitettä hyökkäyksenä arvoani vastaan. Olen osoittanut tässä asiassa käärmeen viisautta, ja ellei tätä viisauttani palkita luottamuslauseella, pyydän eroani.
— Niinkö kovalle sinä otat? kysyi Marcel.
— Niin, vastasi Colline.
Muut kolme taiteilijaa neuvottelivat keskenään, ja yhteisestä sopimuksesta suostuttiin palauttamaan filosofille se syvän viisauden ominaisuus, jota hän vaati. Colline jätti sitten puheenvuoron Marcelille, joka aikaisemmasta kannastaan peräytyen selitti voivansa ehkä puoltaa selostajan esitystä. Mutta ennen lopulliseen äänestykseen ryhtymistä, joka avaisi Carolukselle pääsyn boheemikerhoon, Marcel ehdotti äänestettäväksi seuraavasta lisäyksestä: