— Se on ovenvartijani, huomautti Carolus nousten raottamaan ovea.
Se oli tosiaan ovenvartija, joka toi kirjeen. Carolus avasi sen hätäisesti.
— Kiusallinen sattuma! hän huudahti silmäiltyään kirjettä, — meidän täytyy lykätä tukemisemme toiseen kertaan. Tämän kirjeen takia minun on pakko lähteä kaupungille heti.
— Sepä sattui hyvin, ajatteli Rodolphe — Tuo kirje putosi kuin taivaasta; näen siinä kaitselmuksen leiman.
— Jos teitä haluttaa, sanoi Carolus, — niin lähdemme yhdessä liikkeelle toimittaakseni kirjeessä mainitun asian. Sitten menemme syömään päivällistä.
— Olen käskettävissänne, vastasi Rodolphe.
Saavuttuaan illalla omiensa joukkoon runoilijan piti vastailla moniin kysymyksiin, jotka koskivat Barbemuchea.
— Oletko tyytyväinen? Kestitsikö hän sinua hyvin? kysyivät Marcel ja
Schaunard.
— Olen kyllä, vaikka kalliisti sain siitä maksaa, vastasi Rodolphe.
— Mitä, antoiko Carolus sinun maksaa? huudahti Schaunard närkästyneenä.