— Entä sitten? kysyi Carolus.
— Entäkö sitten? toisti Marcel osoittaen jalkojaan. — Teidän jalkineenne, jotka ovat minulle liian pienet, ilmaisevat minulle, etteivät luonteemme ole samaa maata. Muutoin oli pikku juhlanne hyvin miellyttävä.
Kello yhden tienoissa aamulla sanoivat taiteilijat hyvästi ja läksivät vaeltamaan kotia kohden, tehden matkalla pitkiä kierroksia. Barbemuche oli päissään ja puheli järjettömiä oppilaalleen, joka taas puolestaan uneksi Mimin sinisistä silmistä.
XIII
Tupaantuliaiset
Tämä tapahtui jonkin aikaa sen jälkeen kun runoilija Rodolphe ja neiti Mimi olivat perustaneet yhteisen talouden. Jo viikon ajan oli boheemikerho tuntenut ahdistavaa levottomuutta Rodolphen katoamisen takia. Runoilija oli äkkiä kuin jäljettömiin hävinnyt. Häntä oli tiedusteltu kaikista niistä paikoista, joissa hänen oli tapa käydä, ja kaikkialta oli saatu sama vastaus:
— Emme ole nähneet häntä viikkokauteen.
Varsinkin Gustave Colline oli kovasti hädissään seuraavasta syystä. Muutamia päiviä aikaisemmin hän oli jättänyt Rodolphelle syvällisesti filosofisen kirjoitelman, julkaistavaksi »Niitä näitä» osastossa hattuteollisuuden äänenkannattajassa Castorissa, jonka päätoimittajana runoilija oli. Oliko tämä artikkeli jo ilmestynyt hämmästyneen Euroopan luettavaksi? Näin kysyi itseltään onneton Colline. Ja hänen tuskansa on hyvin ymmärrettävä, kun tietää, ettei filosofi vielä ollut saanut osakseen painatuksen kunniaa ja että hän palavasti halusi nähdä, minkä vaikutuksen hänen tekstinsä cicero-kirjakkein painettuna tekisi. Hankkiakseen itserakkaudelleen tämän tyydytyksen hän oli jo tuhlannut kuusi frangia käynteihin Pariisin lukusaleissa löytämättä kuitenkaan mistään Castoria. Jaksamatta enää pitemmälti kestää Colline vannoi, ettei hän lepäisi minuuttiakaan, ennen kuin tavoittaisi käsiinsä tämän lehden kadonneen toimittajan.
Erinäisten sattumien avulla, joiden selostaminen olisi liian pitkällistä, filosofin onnistui täyttää valansa. Kaksi päivää myöhemmin hän tiesi kuin tiesikin Rodolphen asuinpaikan ja ilmestyi hänen luokseen kello kuusi aamulla.
Rodolphe asui matkustajakodissa erään syrjäisen kadun varrella kaukana Faubourg Saint-Germainissa, viidennessä kerroksessa, kun talossa ei ollut kuudetta kerrosta. Saapuessaan asianomaisen huoneen ovelle Colline ei tavannutkaan, kuten oli odottanut, avainta lukossa. Hän koputti kymmenisen minuuttia saamatta sisältä mitään vastausta. Aikainen meteli hälytti vain portinvartijan, joka tuli paikalle ja pyysi Collinea pitämään pienempää ääntä.