Ja hän kertoi ystävilleen avioliitostaan tämän viehättävän tytön kanssa, joka oli tuonut pesään myötäjäisinä kahdeksantoista ikävuottaan ja kuusi kuukautta, kaksi posliinilautasta ja punanauhaisen kissanpennun, jonka nimi myös oli Mimi.
— Ja nyt, herrat, lisäsi Rodolphe, — vietämme tupaantuliaisia. Ilmoitan näin edeltäkäsin, että saamme syödä vain tavallisen porvarillisen aterian, mutta tryffeleitä korvatkoon vilpittömin sydämellisyys.
Jämä rakastettava hengetär olikin koko ajan läsnä pöydässä. Vieraat huomasivat kuitenkin, että tästä muka vaatimattomasta ateriasta ei puuttunut siroa järjestelyä. Rodolphe ei ollut säästänyt kustannuksia. Colline kiinnitti toveriensa huomiota lautasien vaihtoon ja julisti kovalla äänellä, että neiti Mimi oli täysin ansiokas saamaan palkinnokseen »kulinaaristen keisarinnojen taivaansinisen vyöhikön», mutta se oli nuorelle tytölle hepreaa, kunnes Rodolphe tulkitsi sen sanoen, että »hän oli mestari keittotaiteessa».
Hummerin tulo näyttämölle herätti yleistä ihailua. Ottaen verukkeeksi entiset opintonsa luonnonhistorian alalla Schaunard tarjoutui leikkaamaan sen palasiksi. Hän käytti muutenkin tilaisuutta hyväkseen katkaisemalla veitsen ja varaamalla itselleen isoimman annoksen, herättäen pöytäkumppaneissa yksimielistä paheksumista. Mutta Schaunard ei ollut lainkaan arkaluontoinen, varsinkaan kun oli puhe hummerista. Ja kun vielä jäi yksi annos, kehtasi hän panna sen syrjään, selittäen tahtovansa käyttää sitä mallina erääseen tekeillä olevaan tauluun.
Suopeudessaan ystävät olivat uskovinaan tätä valhetta, joka kuitenkin oli vain kohtuuttoman herkuttelun tuote.
Colline puolestaan säästi myötätuntonsa jälkiruokaa varten ja töykeästi kieltäytyi vaihtamasta osaansa rommikakusta Versaillesin yrttitarhaan oikeuttavaan pääsylippuun, jota Schaunard hänelle tarjosi.
Keskustelu kävi nyt eloisammaksi. Kolmea punasineruista pulloa seurasi kolme vihreää. Niiden keskelle ilmestyi isomahainen pullo, joka hopeakypärisestä päästään tunnettiin kuninkaallisen samppanjakaartin ritariksi. Se oli jäljiteltyä samppanjaa, jota viljeltiin Saint-Ouenin viinitarhoissa ja myytiin Pariisissa kahdesta frangista pullo, »liikkeen lopettamisen johdosta», kuten viinikauppias selitti.
Mutta viini kuin viini, ja taiteilijat antoivat mennä täydestä tämän nesteen, jota heille tarjottiin erikoisissa laseissa. Ja vaikkei korkki oikeastaan paukahtanut vähääkään, olivat kaikki ihastuksissaan tästä rypälemehusta nähdessään vaahdon paljouden. Schaunard käytti tajuntansa tähteitä ottaakseen kuin erehdyksessä Collinen lasin, ja Colline puolestaan kastoi juhlallisesti keksiään sinappiastiassa, selitellessään neiti Mimille filosofista artikkeliaan, jonka piti ilmestyä Castorissa. Sitten hän äkkiä tuli kalmankalpeaksi ja pyysi lupaa mennä ikkunan ääreen, katselemaan auringonlaskua, vaikka kello oli kymmenen illalla ja aurinko jo pitkät ajat ollut tipotiessään.
— Vahinko, ettei samppanja ole jäähdytettyä, lausui Schaunard yritellen yhä vielä vaihtaa tyhjää lasiaan naapurin täysinäiseen, mikä kuitenkin epäonnistui.
— Madame, sanoi Mimille Colline, joka oli saanut kylliksi — samppanja kylmennetään jäällä ja jää on taas tiivistettyä vettä, aqua latinaksi. Vesi jäähtyy kahden asteen pakkasessa, ja vuodenaikoja on neljä: kesä, syksy ja talvi; siitä johtui myös pakomatka Venäjältä. Rodolphe, annahan minulle vielä hemistichium samppanjaa!