— Ei, sanoi Marcel, — minä en aio keksiä, vaan jäljitellä. Mieleeni muistuu eräs huvinäytelmä, jossa älykäs kamaripalvelija sukkelin tempuin saa houkutelluksi kolme sikahumalaista lurjusta ulos herransa huoneesta ja talosta.
— Nyt muistan minäkin, sanoi Rodolphe, — se kohtain esiintyy Keanissa. Tilanne on tosiaan samanlainen.
— Hyvä, koettakaamme nyt, vastaako näytelmä todellisuutta, sanoi Marcel. — Malta, aloitetaan koe Schaunardista. Hei, Schaunard! huusi maalari.
— Häh, mikäs on hätänä? vastasi Schaunard näyttäen keinuvan suloisen juopumuksen sinisillä laineilla.
— Se vain, ettei täällä ole enää tippaakaan juotavaa ja että meillä kaikilla on hitonmoinen jano.
— Niinpä niin, mutisi Schaunard, — nuo pullot ovat pikku-ukkojakin pienempiä!
— Rodolphe on kuitenkin päättänyt, jatkoi Marcel, — että meidän on vietettävä yömme täällä, mutta silloin pitää meidän ensin hankkia lisää tavaraa, ennen kuin puodit suljetaan…
— Minun viinikellarini sijaitsee tämän kadun kulmassa, lisäsi Rodolphe. — Etköhän sinä, Schaunard, lähtisi hakemaan kaksi pulloa rommia minun laskuuni.
— No tottahan toki! vastasi Schaunard rynnäten päällystakkinsa luo, mutta erehdyksessä tulikin hänen ylleen väärä takki, jonka oikea omistaja, filosofi Colline, nukkui pöydän ääressä ja piirteli veitsellään vinoneliöitä pöytäliinaan.
— Numero yksi, sanoi Marcel, kun Schaunard oli mennyt — Nyt tulee Collinen vuoro, mutta hänestä emme suoriudu yhtä helposti. Nytpä tiedän!… Hei, Colline, huusi hän pudistaen voimainsa takaa filosofia.