— Numero kaksi, sanoi Marcel Rodolphelle. — Nyt olet vapaa. Ohimennen sanon portinvartijalle, ettei saa avata, jos koputetaan.
— Hyvää yötä, vastasi Rodolphe, — ja suuret kiitokset
Palatessaan saattamasta ystäväänsä hän kuuli porraskäytävästä pitkällistä naukumista, johon hänen punanauhainen kissansa hellästi vastasi, koettaen samalla innokkaasti päästä raollaan olevasta ovesta armaansa luokse.
— Romeo parka, surkutteli Rodolphe, — siellä huutaa hänen Juliansa. No, ala laputtaa, lisäsi hän avaten oven, jolloin rakastunut kissa riensi pitkin hyppäyksin lemmittyään tapaamaan.
Jäätyään vihdoinkin yksin Mimin kanssa, joka kuvastimen edessä seisten palmikoi hiuksiansa viehättävän houkuttelevassa asennossa, Rodolphe tuli hiljaa hänen luokseen ja kietoi hänet syliinsä. Sitten hän, kuten soittaja ennen sävellyksensä esittämistä lyö muutamia säveliä saadakseen varmuuden soittimensa kunnosta, istutti nuoren tytön polvelleen ja painoi hänen olkapäähänsä pitkän suudelman, joka äkillisesti värähdytti nuoren olennon raikasta vartaloa.
Soitin oli vireessä.
XIV
Neiti Mimi
Oi, ystäväni Rodolphe, mitä onkaan sinulle tapahtunut kun olet noin muuttunut? Onko minun uskottava huhuja joita kerrotaan? Onko onnettomuus tosiaan voinut niin perinjuurin masentaa miehekkään filosofiasi? Kuinka voin noin iloisen, hupaisan boheemielämäsi kuvaajana kertoa kylliksi alakuloisin sanoin sen tuskallisen kokemuksen, joka on murheen huntuun käärinyt ainaisen iloisuutesi ja äkkiä vaimentanut paradoksiesi helinän?
Oi, Rodolphe, ystävä, myönnän, että sydänsurusi on suu ri, mutta eihän sen tähden tarvitse heti veteen hypätä. Neuvon sinua siis mitä pikimmin vetämään ristin menneisyyden ylitse. Karta etenkin yksinäisyyttä ja sen haamuja, jotka pidentäisivät surusi loppumattomiin. Pakene hiljaisuutta, missä muistojen kellot soivat menneitä iloja ja suruja. Heitä rohkeasti unohduksiin tuulien vietäväksi nimi, johon olet niin rakastanut, ja sen mukana kaikki, mitä sinulla on vielä jäljellä sen nimen kantajasta. Kiharat, joita huulesi kerran kiihkeästi suutelivat, kristallipullo ja sen mukana sitä tuoksua, jota sinun tällä hetkellä on vaarallisempi hengittää kuin kaiken maailman myrkkyjä; tuleen kaikki kukat, harso-, silkki- ja samettikukat, valkeat jasmiinit, Adoniksen verellä värjätyt vuokot, siniset lemmikit ja kaikki viehättävät kukkavihot, jotka hän sommitteli lyhyen onnesi paenneina päivinä. Siihen aikaan minäkin rakastin häntä, sinun Mimiäsi, enkä nähnyt mitään vaaraa siinä, että häntä rakastin. Mutta seuraa neuvoani: tuleen nauhat, nuo somat siniset, punaiset ja keltaiset nauhat, joita hän solmi kaulaansa katseen viehätykseksi ja kahleeksi; tuleen pitsit, myssyt liinat ja kaikki keimailevat hepenet, joita hän käytti hurmatakseen herra Césaria, Jeromea, Charlesia tai jotakuta muuta keikaria, sillä aikaa kun sinä odotit ikkunasi ääressä väristen talven purevasta pakkasesta; tuleen, Rodolphe, tuleen ilman armoa kaikki, mikä hänelle on kuulunut ja voisi vielä sinulle puhua hänestä; tuleen rakkauskirjeet! Katsos, tässä on juuri niistä yksi, johon kyyneleesi ovat tippuneet kuin suihkulähteen pisarat, onneton ystäväraukkani!