Siitä lähtien nukkuivat talon muut asukkaat kuin tulivuoren laella ja vuokraneljänneksen lopussa sanoivat kaikki yksimielisesti huoneiston irti.
Vähänpä oli tosiaan päiviä, jolloin rajuilma ei olisi raivonnut jossakin näistä perheistä. Milloin riehuivat Mimi ja Rodolphe, jotka sanavaraston loputtua viskelivät toisiaan kohti mitä vain käteen sattui, milloin taas — ja näin sattui useimmin — rajuilma nousi Schaunardin luona, joka kepillään vahvisti alakuloiselle Phémielle joitakin huomautuksia. Mutta Marcel ja Musette pitivät kiistansa suljettujen ovien ja ikkunoiden takana, joten siltä taholta ei kuultu erityistä rähinää.
Ja jos sattumalta vallitsikin rauha näiden kolmen perheen keskuudessa, eivät talon asukkaat silti päässeet nauttimaan tästä satunnaisesta sovinnosta. Väliseinien ohuus ilmaisi heille kaikki näiden kolmen perheen salaisuudet, tutustuttaen vastoin tahtoakin mitä yksityisimpiin asioihin. Siksi oli monesta naapurista casus belli parempi kuin rauhansopimuksen vahvistaminen.
Totta puhuen sukeutui varsin omituiseksi se elämä, jota tällä tavalla vietettiin kuusi kuukautta. Mitä täydellisin veljeys vallitsi kursailematta tässä piirissä, jossa kaikki oli yhteistä ja tasan jaettavaa, niin onni kuin onnettomuuskin.
Joka kuussa oli jokunen juhlapäivä, jolloin ei olisi menty kadulle ilman hansikkaita ja jolloin syötiin ja juotiin aamusta iltaan. Oli toisia päiviä, jolloin olisi menty vaikka avojaloin pihalle, paastopäiviä, jolloin ei syöty yhteistä aamiaista eikä siis yhteistä päivällistäkään tai erinäisten taloudellisten sovittelujen avulla onnistuttiin saamaan aikaan ateria, jossa lautaset ja pöytäkalut »eivät näytelleet mitään osaa», kuten Mimi sanoi.
Mutta ihmeellisintä oli, ettei tässä seurakunnassa, jossa kuitenkin oli kolme naista, nuorta ja kaunista, tullut kertaakaan epäsopua miesten kesken. Nämä taipuivat usein noudattamaan rakastajattariensa pienimpiäkin oikkuja, mutta ei ainoakaan heistä olisi hetkeäkään epäröinyt valinnassa naisen ja ystävän välillä.
Rakkaus herää vapaasti, itsestään, ilman valmisteluja. Ystävyys sitä vastoin niin sanoaksemme rakennetaan, se on tunne, jonka kehkeytyminen vaatii ajattelua ja harkintaa. Se on hengen itsekkyyttä, kun taas rakkaus on sydämen itsekkyyttä.
Nämä boheemit olivat jo kuusi vuotta tunteneet toisensa. Näin pitkä aika, jonka kuluessa he päivittäin seurustelivat toistensa kanssa, oli jyrkästi esiintyvää yksilöllisyyttä rajoittamatta luonut heidän välilleen ajattelutavan yhtenäisyyden, jota he eivät olisi muualta löytäneet Heillä oli omat omituiset tapansa ja erikoinen mieli, jota vieraan oli turha koettaa ymmärtää. Se, joka ei heitä tarkemmin tuntenut, nimitti ehkä heidän vapaata käytöstään kyynillisyydeksi, vaikka se oli vain suoruutta ja avomielisyyttä. Kaikkinaisen pahan vierojina he vihasivat valheellista ja halveksivat poroporvarillisuutta, ja kun heitä syytettiin liiallisesta turhamielisyydestä, vastasivat he esittämällä kaikkien nähtäväksi kunnianhimonsa ohjelman; oman arvonsa tuntevina he eivät pitäneet itsestään liian suuria, mutta ei myöskään liian pieniä luuloja.
Niin monia vuosia kestäneen yhteisen elämänsä aikana, jolloin he usein, olosuhteiden pakosta olivat joutunet toistensa kilpailijoiksi, he eivät olleet kertaakaan luopuneet ystävän kädestä. He olivat myös kuin huomaamattaan onnellisesti päässeet kolahtamasta itserakkauden karille niin usein kuin heitä sillä olikin koetettu saada eroamaa toisistaan. Kukin heistä tiesi tarkalleen toisen todellisen arvon, ja ylpeys, joka on kateuden vastamyrkkyä, varjeli heitä kaikkia pikkumaisesta ammattikateudesta.
Kuusikuukautisen yhteiselämän jälkeen puhkesi kuitenkin avioeron ruttotauti raivoamaan näiden kolmen perheet keskuudessa.