Se oli tosiaan Musette.
— Kas vain, hän nauroi, — herra Marcelko etsimässä rakkausseikkailuja?
Kuinka sinua tämä miellyttää, häh? Lystikkyyttä siitä ei puutu.
— Minusta se on hyvinkin siedettävä, vastasi Marcel.
— Minne sinä olet näin myöhään menossa? kysyi Musette.
— Tuohon rakennukseen, vastasi taiteilija osoittaa pientä teatteria, johon hänellä oli vapaa pääsy.
— Rakkaudesta taiteeseenko?
— Ei, vaan rakkaudesta Lauraan. Mainio sutkaus muuten, ajatteli Marcel, — voinpa myydä sen Collinelle, joka niitä keräilee. [»Lsure» (Laura) ja »lor» (kulta) äännetään samoin. — Suom.]
— Kuka se Laura on? tutki Musette uteliaana.
Marcel jatkoi huonoa pilaansa.
— Haaveolento, jota ajan takaa ja joka näyttelee viattoman tytön osia tuossa teatterissa, vastasi hän.