Kävellessään eteenpäin Musette katseli Marcelia ja Marcel Musettea. He eivät puhelleet, mutta heidän silmänsä, sydämen täysivaltaiset lähettiläät, kohtasivat tuon tuostakin toisensa. Neljännestunnin kestäneen neuvottelun jälkeen oli tämä silmien kongressi kaikessa hiljaisuudessa järjestänyt asiat. Puuttui enää vain sopimuksen hyväksyminen.
Keskustelu virisi uudelleen.
— Sanopas nyt suoraan, minne sinä äsken olit menossa? kysyi Musette.
— Olen sen jo sanonut: Lauraa katsomaan.
— Onko hän kaunis?
— Hänen suunsa on hymyjen pesä.
— Kyllä tunnetaan jo, sanoi Musette.
— Entä sinä sitten, mistä sinä tulit ajurin siivillä?
— Saatoin asemalle Alexista, joka matkusti tervehtimään omaisiaan.
— Mikä se Alexis on miehiään?