— Mitä nyt? kysyi Marcel
— Ei mitään, vastasi Musette, — muistui vain mieleeni, että ystävättäreni onkin muuttanut. Hän asuu nyt Batignollesissa.
Nähdessään Marcelin ja Musetten käsikkäin astuvan sisälle Rodolphe ei näyttänyt lainkaan hämmästyneeltä.
— Huonosti haudattujen rakkauksien käy aina näin, hän sanoi.
XVI
Kulku Punaisen meren poikki
Jo viidettä tai kuudetta vuotta valmisteli Marcel tätä usein mainittua tauluansa, jonka hänen omien sanojensa mukaan piti kuvata Israelin lasten kulkua Punaisen meren poikki, ja yhtä kauan oli näyttelylautakunta itsepintaisesi hylännyt tämän mestariteoksen värien alalta. Monilta matkoiltaan taiteilijan ateljeesta museoon ja museosta takaisit ateljeeseen tämä maalaus tunsi niin hyvin tien, että pyörien päälle pantuna olisi varmasti yksinäänkin osannut Louvreen. Marcel, joka oli kymmeniä kertoja korjaillut, muuttanut ja kokonaan uudistanut puheena olevan maalaoksensa, luki lautakunnan jäsenten persoonallisen vihamielisyyden ansioksi sen pannajulistuksen, joka säännöllisesti joka vuosi sulki häneltä pääsyn näyttelysaliin. Tällaisina hukkaan menneinä hetkinä hän oli laatinut Instituutin kerberosten kunniaksi ja mielenylennykseksi pienen haukkumasanakirjan ja kaunistanut sen hyvin purevilla ja myrkyllisillä kuvilla. Tämä kokoelma tuli tunnetuksi ja saavutti ateljeissa ja Kaunotaiteiden opistossa samanlaisen suuren menestyksen kuin Turkin suursulttaanin hovimaalarin, Jean Bélinin, kuolematon valitusvirsi oli saanut; kaikilla Pariisin nuorilla maalarinsälleillä oli sitä yksi kappale muistissaan.
Marcel oli pitkät ajat lannistumatta kestänyt hylkäystuomion, jonka hänen taulunsa alati sai. Hän oli saanut päähänsä, että hänen maalauksensa oli pienessä mittakaavassa mainio rinnakkaiskuva »Kaanaan häille», jättimäiselle mestariteokselle, jonka väriloistoa kolmen vuosisadan tomu ei ole kyennyt himmentämään. Niinpä hän joka vuosi, näyttelyn tullessa, lähettikin taulunsa lautakunnan arvosteltavaksi. Johtaakseen tutkijoita harhaan ja saadakseen poistetuksi ennakkotuomion, joka heillä oli heti valmiina, kun Kulku Punaisen meren poikki tuli heidän näkyviinsä, Marcel kuitenkin aina teki vähäisiä muutoksia tauluunsa ja antoi sille uuden nimen.
Kerran sillä oli nimenä Meno Rubiconin poikki, mutta Caesarin viitta verhosi ylen huonosti faaraota, joka tunnettiin ja tungettiin ulos asianmukaisin kunnianosoituksin.
Seuraavana vuonna Marcel siveli sinne tänne kankaalle valkoista väriä, jonka piti kuvata lunta, istutti erääseen nurkkaan kuusen ja puki jonkun egyptiläisen ylle keisarillisen kaartin krenatööriasun. Nyt oli taulun nimenä Pako Beresinan poikki.