— Kuulkaa minua, hyvät herrat, jatkoi Schaunard juhlallisen ja arvokkaan näköisenä ja istuutui ystäviensä keskelle. — Meidän ei tarvitse salata toisiltamme, että meidän ennen kuin pääsemme Instituutin jäseniksi ja verovelvollisten joukkoon, on pureksittava vielä moniaita hapanleipäpaloja ja että tämä jokapäiväinen leipämme on työläästi hankittavissa. Emme sitä paitsi ole yksin, koska taivas on antanut meille tunteet, on jokainen meistä sydämensä ääntä seuraten valinnut itselleen toverin jakamaan elämän kohtaloita.
— Ja silliä, sutkautti Marcel.
— Niinpä kyllä, mutta vaikka eläisimme kuinka säästäväisesti hyvänsä, on meidän, kun ei meillä ole mitään omaisuutta, perin vaikea panna mitään kirstun pohjalle, etenkin kun suu on aina suurempi kuin säkki.
— Mihin sinä oikeastaan mielit päästä? kysyi Rodolphe.
— Siihen, vastasi Schaunard, — että jokainen meistä tekisi nykyisen tilanteen vallitessa hyvin tyhmästi muikistamalla halveksivasti suutaan, kun jolloinkin tarjoutuu tilaisuus, vieläpä ulkopuolella oman ammattimme, panna numero nollan eteen, joka on meidän yhteiskunnallisen asemamme perusluku.
— No no, sanoi Marcel, — ketä meistä voit syyttää moisesta pölkkypäisyydestä? Enkö minä, niin suuri maalari kuin vastedes olenkin, enkö minä, sanon, ole suostunut pyhittämään sivellintäni kuvaamaan ranskalaisia sotilaita, jotka suorittavat maksun taskurahoistaan! Luulenpa tällä osoittavani, etten pelkää laskeutua tulevan suuruuteni portailta.
— Entäs minä sitten? sanoi Rodolphe. — Tokkopa tiedättekään, että minä jo kolmatta viikkoa muovaan lääketieteellis-kirurgis-hammasopillista runoa eräälle etevälle hammaslääkärille, joka ylläpitää luomisintoani maksamalla tusinasta aleksandriineja hiukan enemmän kuin ostereista, lyhyesti sanoen viisitoista souta? Enkä minä punastu siitä vähääkään. Mieluummin kuin näkisin runottareni istuvan kädet ristissä riimittäisin Pariisin oppaan. Kenellä kerran lyyra on, hän helskyttäköön sitä myös, piru vieköön! Ja sitä paitsi Mimi tarvitsee uudet kengät.
— Silloinpa, sanoi Schaunard, — ette nähdäkseni suutu minulle saadessanne kuulla, mistä lähteestä on pulpahtanut se Paktolus, jonka tulvimista odotan.
Schaunardin kahdensadan frangin tarina oli tällainen:
Pari viikkoa sitten Schaunard oli käynyt erään sävelteosten kustantajan pakeilla, joka oli luvannut hankkia hänelle asiakkailtaan työtä, joko pianotunteja tai säestystehtäviä.