Englantilainen teki tyytyväisyyttä ilmaisevan liikkeen.
— Mutta, lisäsi hän osoittaen kenkiään, — olisin kuitenkin mieluummin…
— Olkaa huoleti, sanoi Dolores, — siitä huoneesta, johon sen siirrän, se ei voi millään tavalla häiritä mylordia.
— Minä ei mikä lordi… vain esquire.
Sillä hetkellä, jolloin mr. Birn lyhyesti kumarrettuaan valmistui lähtemään huoneesta, otti Dolores, joka piti alati omia etujaan silmällä, eräältä nurkkapöydältä pienen käärön ja sanoi:
— Monsieur, tänä iltana on N———n teatterissa lahjanäytäntö minun hyväkseni ja esiinnyn siellä kolmessa eri kappaleessa. Sallitteko minun tarjota teille muutamia aitiolippuja? Paikkojen hinnat ovat vain hiukkasen korotetut.
Ja hän pisti tusinan pääsylippuja saarelaisen käteen.
— Osoitettuani niin suurta suopeutta hänen toivomuksilleen, ajatteli Dolores itsekseen, — hän ei voi, jos hän on sivistynyt mies, kieltäytyä. Ja kun hän näkee minun näyttelevän ruusunpunaisessa puvussani, niin kukapa tietää… Olemmehan naapurukset!… Timantti hänen sormessaan on miljoonan etujoukko. Hän on tosin kovin ruma ja ikävystyttävä, mutta saanpa siten tilaisuuden päästä Lontooseen meritautia sairastamatta.
Saatuaan pääsyliput englantilainen pyysi selittämään vielä kerran sen tarkoituksen, johon ne oli aiottu, ja tiedusteli sitten hintaa.
— Aitio maksaa kuusikymmentä frangia, ja niitä on kymmenen, vastasi Dolores. — Mutta sillä ei ole mitään kiirettä, lisäsi hän nähdessään englantilaisen ottavan esiin lompakkonsa. — Toivon, että te naapurinani tahtoisitte silloin tällöin kunnioittaa minua pienellä vierailulla.