Kun he illalla myöhään palasivat kotiin, ilmoitti Colline, joka oli sen päivän ollut rahastonhoitajana, että oli unohdettu tuhlata kuusi frangia, ja pani nämä tähteet pöydälle.
— Mitä me niillä oikein tekisimme? kysyi Marcel.
— Entä jos ostaisimme niillä arvopapereita? arveli Schaunard.
XVIII
Francinen puuhka
I
Tunsin kerran oikeiden boheemien joukossa erään, jonka nimi oli Jacques D———. Hän oli kuvanveistäjä ja näytti tällä uralla saavan vielä suuria aikaan. Mutta hätä ja kurjuus eivät antaneet hänelle aikaa toteuttaa näitä toiveita. Hän kuoli yleiseen heikkouteen maaliskuussa 1844 Saint-Louisin sairaalassa Sainte-Victoiren salissa, vuoteessa n:o 14.
Tutustuin häneen tässä sairaalassa, jossa silloin itsekin makasin pitkällistä tautia potien. Jacquesissa oli, kuten jo sanoin, aineksia suureksi taiteilijaksi, mutta hän oli omasta puolestaan hyvin vaatimaton. Niiden kahden kuukauden aikana, jolloin seurustelimme keskenämme ja hän tunsi olevansa lähellä kuolemaa, en kuullut hänen kertaakaan valittavan tai antautuvan noihin tunteenpurkauksiin, jotka ovat tehneet ymmärtämystä vaille jääneet taiteilijat niin naurettaviksi. Hän kuoli ilman traagillisia eleitä, kuoleman kourissa kamppailevien kaamea irvistys kasvoillaan. Siitä johtuu muuten mieleeni muuan hirveimpiä kohtauksia, mitä milloinkaan olen nähnyt tässä ihmistuskien kestikievarissa. Jacquesin isä, joka oli saanut kuolemantapauksesta tiedon, oli tullut sairaalaan lunastamaan poikansa ruumiin ja kauan tinkinyt sairaalan vaatimista kolmestakymmenestäkuudesta frangista. Kirkollekin menevistä maksuista hän kiisteli niin itsepintaisesti, että lopuksi sai kuusi frangia alennusta. Kun sitten ruumis piti pantanaan arkkuun, otti sairaalan vahtimestari laitokselle kuuluvat lakanat pois ja pyysi eräältä läsnäolevalta vainajan ystävältä maksua käärinliinasta. Ihan rahattomana miesparka meni hakemaan vainajan isää, joka saapui paikalle vimmoissaan siitä, ettei hänen kukkaroansa vieläkään jätetty rauhaan.
Laupeudensisar, joka oli läsnä tässä kaameassa kiistassa, loi silmäyksen ruumiiseen ja lausui nämä yksinkertaiset säälivät sanat:
— Voi hyvä herra, eihän häntä, poikaraukkaa, voi panna hautaan tuollaisenaan, kun on näin kylmä. Antakaa hänelle edes paita, ettei hänen tarvitse ihan alasti astua hyvän Jumalan eteen.