Francine »kuuli silmillään», mitä lääkäri hänen rakastetulleen sanoi.
— Älä usko häntä! huusi hän ojentaen kätensä Jacquesia kohden. — Älä usko häntä, hän valehtelee! Me lähdemme huomenna ulos yhdessä, silloinhan on pyhäinmiesten päivä. Mutta kun on niin kylmä, mene ostamaan minulle puuhka… Mene, pyydän sinua… Pelkään niin kovasti kylmän puremia.
Jacques aikoi lähteä ystävänsä kanssa, mutta Francine pidätti lääkärin luonaan.
— Mene vain hakemaan puuhkani, Jacques, sanoi hän rakastetulleen. —
Valitse oikein hyvä, että kestäisi kauan.
Jäätyään yksin lääkärin kanssa hän sanoi:
— Voi, tohtori, minä kuolen pian, tiedän sen. Mutta antakaa minulle jotakin, mikä palauttaisi voimani yhdeksi ainoaksi yöksi, ja sitten kuolen mielelläni, koska hyvä Jumala ei salli minun enää kauemmin elää…
Lääkärin kokiessa parhaansa mukaan häntä lohduttaa tuli tuulenpuuska avonaisesta ikkunasta huoneeseen ja lennätti kellastuneen lehden sairaan vuoteelle.
Francine työnsi uutimen sivulle ja näki puun seisovan täysin lehdettömänä.
— Tämä on viimeinen, hän kuiskasi pistäen lehden pieluksensa alle
— Kuolema tulee vasta huomenna, sanoi lääkäri hänelle. —— Teillä on vielä yksi yö aikaa.