— Ah, mikä onni! huudahti nuori tyttö… — Yksi syksyinen yö… siitä tulee pitkä!
Jacques tuli sisään. Hänen kädessään oli puuhka.
— Oi kuinka kaunis se on! sanoi Francine. — Minä otan sen mukaani, kun lähden kaupungille.
Yön hän vietti Jacquesin sylissä.
Seuraavana eli pyhäinmiesten päivänä, kun soitettiin päiväkirkkoon, alkoi kuolinkamppailu. Francinen koki ruumis tärisi.
— Käsiäni palelee, hän sopersi, — anna minulle puuhkani.
Ja hän työnsi pikku kätensä turkisten sisään…
— Loppu on tulossa, sanoi lääkäri Jacquesille — Suutele häntä viimeisen kerran.
Jacques painoi huulensa kuolevan huulille. Viime hetkellä tahdottiin puuhka ottaa pois, mutta Francine puristi sitä suonenvedontapaisesti.
— Ei, ei, kielsi hän, — antakaa minun pitää, nyt on talvi… kylmä…
Voi Jacques raukkani! Kuinka sinun käy? Voi, hyvä Jumala!