— Voi, te imettäjäni maitopullot, te lapsuuteni neljä ateriaa, minne olette kadonneet? huokasi Schaunard. — Minne, oi minne? hän toisti unelmoiden ja lempeän kaihomielisesti.
— Ja ajatelkaa, että tällä hetkellä on Pariisissa satoja tuhansia kyljyksiä paistumassa! huomautti Marcel.
— Ja yhtä monta pihviä! lisäsi Rodolphe.
Sillä aikaa kun neljä ystävystä pohti keskenään tätä joka päivä esiintyvää vaikeata aamiaispulmaa, huusivat talon alakerroksessa sijaitsevan ravintolan tarjoilijat täyttä kurkkua ruokavieraiden tilauksia.
— Eivätkö ne lurjukset osaa pitää suutansa kiinni! äkäili Marcel. —
Jokainen heidän sanansa on kuin pisto vatsaan.
— Tuulee pohjoisesta, huomautti Colline osoittaen naapurin katolla lepattavaa tuuliviiriä. — Emme siis syö tänään aamiaista, sillä luonnonvoimat ovat meitä vastaan.
— Kuinka niin? kysyi Marcel.
— Olen vain tehnyt säähavainnon, jatkoi filosofi. — Pohjoistuuli merkitsee melkein aina kieltäytymistä, kun taas etelätuuli tavallisesti ennustaa iloa ja hyvinvointia. Filosofiassa sanotaan tämmöistä viittaukseksi ylhäältä.
Gustave Colline laski paastotessaan veristä pilaa.
Tällä hetkellä pääsi Schaunardilta, joka oli upottanut kätensä taskuun, tuskanhuuto.