— Hyvät herrat, huusi Colline, — huomatkaa, tuuliviiri näyttää etelään, saamme aamiaista.
— Uskon sen, sanoi Marcel ottaen kultarahan käteensä.
— Tämän me paistamme runsaan kastikkeen kera.
Ruokalistasta virisi pitkällinen ja vakava keskustelu. Jokaisesta ruokalajista väiteltiin, ja äänten enemmistö ratkaisi kulloinkin kiistan. Schaunardin ehdottama munakas hylättiin tarkan harkinnan perästä samoin kuin valkoviini, kun Marcel vastusti sitä, pitäen tuota pikaa puheen, joka esitti hänen viinin tuntemuksensa mitä kirkkaimmassa valossa.
— Viinin ensimmäinen velvollisuus on olla punaista, huudahti taiteilija, — Hiiteen valkoviini!
— Entä samppanja? kysyi Schaunard.
— Häh, mokoma omenaviinikö? Kaatumatautista lakritsavettä! Antaisinpa kaikki Epernayn ja Ain viiniholvit yhdestä tynnyrillisestä burgundia. Eihän meillä sitä paitsi nyt ole tyttösiä vieteltävinä eikä laulunäytelmiä laadittavina. Äänestän samppanjaa vastaan.
Kun ohjelma lopulta oli hyväksytty, menivät Schaunard ja Colline alas ravintolaan tilaamaan aterian.
— Mitähän jos lämmittäisimme täällä hiukkasen, ehdotti Marcel.
— Eipä taitaisi tehdä pahaa, myönsi Rodolphe. — Lämpömittari on jo kauan siihen neuvonut. Tehkäämme vain tulta. Saahan kamiinakin kerran hämmästyä.