Ja hän riensi portaille ja pyysi, että Colline käskisi tuoda puita.
Jonkin ajan kuluttua Schaunard ja Colline palasivat mukanaan kantaja, joka raahasi isoa säkillistä halkoja.
Kun Marcel penkoi laatikkoaan etsien papereittensa seasta sytykkeitä, osui hänen käteensä eräs kirje, jonka käsiala värähdytti häntä ja jota lukemaan hän siirtyi muista syrjään.
Kirjeen oli Musette lyijykynällä kirjoittanut siihen aikaan, jolloin hän vielä asui yhdessä Marcelin kanssa. Se oli päivätty täsmälleen vuosi takaperin. Sisällys oli seuraava:
»Rakas ystävä.
Älä ole levoton minusta, palaan pian kotiin. Lähden hetkiseksi kävelemään saadakseni itseni lämpimäksi, huoneessa kun on niin kylmä ja hiilikauppias on jättänyt meidät oman onnemme nojaan. Taitoin kaksi viimeistä tuolinjalkaa, mutta ne eivät palaneet edes niin kauan, että olisin ennättänyt keittää kananmunan. Ja tuuli puhaltaa, tulee ikkunasta sisälle kuin kotiinsa ja kuiskaa korvani täyteen huonoja neuvoja, joita noudattamalla tuottaisin sinulle surua. Parempi on mennä hetkiseksi kävelemään ja katselemaan lähimpiä myymälöitä. Kuuluu saavan samettia 10 frangilla metrin. Pitää mennä katsomaan. Palaan päivälliseksi.
Musette.»
— Tyttö-parka! mutisi Marcel mykertäen kirjeen taskuunsa.
Ja kätkien kasvot käsiinsä hän vaipui hetkiseksi syviin mietteisiin.
Boheemimme olivat tähän aikaan jo kauan eläneet leskeyden tilassa, lukuun ottamatta Collinea, jonka rakastettu oli aina pysynyt näkymättömänä ja tuntemattomana.