— Enpähän erikoista, unohdin vain erään kiireellisen kirjeen. Malttakaa nyt hetkinen, vastasi maalari ja hän kirjoitti:
»Rakas lapsukainen!
Huikean onnen potkauksen johdosta on minulla tällä hetkellä rahasumma pöytälaatikossani. Meillä on täällä tekeillä suurenmoinen aamiainen jalojen viinien kera, ja lisäksi on pantu kamiinakin palamaan kuin oikeiden porvarien kodeissa. Se pitää nähdä, kuten sinun tapasi ennen vanhaan oli sanoa… Tule siis hetkiseksi seuraamme. Tapaat täällä vain Rodolphen, Collinen ja Schaunardin. Jälkiruokaan päästyä, sillä jälkiruokaa tarjotaan myös, laulat meille lauluja. Kun nyt olemme yhdessä, pysymme todennäköisesti pöydän ääressä viikon päivät. Sinun ei siis tarvitse pelätä saapuvasi liian myöhään. Siitä on jo niin kauan, kun kuulin sinun nauravan, Rodolphe sepittää sinulle värssyjä, ja me juomme monenlaisia aineita haudattujen rakkauksiemme muistoksi ja ylösnousemiseksi. Sellaisen väen kesken kuin meidän… ei viimeinen suudelma koskaan jää viimeiseksi. Ah, ellei viime vuonna olisi ollut niin kylmä, et ehkä olisi ollenkaan lähtenyt luotani. Sinä petit minut halkotaakan vuoksi ja koska pelkäsit käsiesi sierettyvän. Siinä teit oikein, enkä moiti sinua tästä kerrasta tai muistakaan. Mutta tule nyt tänne lämmittelemään itseäsi niin kauan kuin tuli palaa.
Suutelen sinua niin usein kuin vain haluat.
MARCEL.»
Saatuaan valmiiksi tämän kirjeen Marcel kirjoitti vielä toisen rouva Sidonielle, Musetten ystävättärelle, pyytäen tätä toimittamaan kirjeen perille. Sitten hän meni alas portinvartijan luo, joka sai toimekseen viedä kirjeet. Hänen maksaessaan palkkion etukäteen portinvartija huomasi maalarin kädessä kiiltävän kultarahan. Ennen lähtöään kiiruhti portinvartija ilmoittamaan tämän huomionsa talonomistajalle, jolle Marcel oli vuokrasta velkaa.
— Herra, herra, huohotti hän hengästyneenä — se kuudennen kerroksen taiteilija on saanut rahaa! Muistattehan, se iso mies, joka nauraa minulle päin naamaa, kun tuon hänelle kuitin.
— Kyllä tiedän, sanoi isäntä, — sama lurjus, joka kehtasi pyytää minulta lainaksi rahaa voidakseen maksaa minulle vuokran lyhennystä. Olen sanonut hänet irti.
— Juuri niin, hyvä herra. Mutta tänään sillä oli taskut täynnä kultaa. Oikein silmiä häikäisi äsken. Hän panee toimeen pidot. Nyt olisi sovelias aika…
— Oikein puhuttu. Menen sinne itse pikimmiten.