Ensimmäisen pikarillisen juotuaan talonomistaja ratkesi laulamaan renkutusta, josta Schaunardkin punastui.
Toisen pikarillisen jälkeen hän kertoi onnettomista perheoloistaan, ja kun hänen vaimonsa nimi oli Helena, vertasi hän itseään Menelaokseen.
Kolmas pikari viritti filosofisen puuskan, jolloin tuli kuuluville tällaisia mietelmiä:
— Elämä on kuin virta.
— Rikkaus ei tuota onnea.
— Ihminen on katoavainen.
— Kuinka suloista on rakkaus.
Ottaen Schaunardin uskotukseen talonomistaja ilmaisi hänelle salaisen suhteensa erääseen nuoreen tyttöön, jolle hän oli lahjoittanut mahonkikaluston ja jonka nimi oli Euphémie. Ja hän antoi niin tarkan kuvauksen tästä henkilöstä ja hänen yksinkertaisesta hellyydestään, että Schaunardia alkoi kaivella outo epäluulo, joka muuttui varmuudeksi, kun omistaja näytti hänelle erästä kirjettä, jonka oli ottanut lompakostaan.
— Voi taivas! huudahti Schaunard nähdessään allekirjoituksen. — Sinä julma tyttö, joka työnnät tikarin sydämeeni!
— Mitä nyt? kysyivät boheemit hämmästyneinä Schaunardin liikutuksesta.