— Sekö? sanoi runoilija, ja hänen äänensä hymisi vienosti ja hyväileväsi kuin iltatuulen henkäys. — Se on kello.
— Jätä vertaukset ja puhu tavallista suorasanaista kieltä, mutta selvästi.
— Hyvä, oletko lukenut Shakespearea?
— Minäkö? To be or not to be. Hän oli suuri filosofi… Niin, kyllä hänet tunnen.
— Muistatko Romeota ja Juliaa?
— Ettenkö muistaisi! vastasi Colline ja alkoi lausua:
Niin monta onnenpäivää saimme, vaikka ei muistettaisi öitä ollenkaan. Iäksi kohtalo ne kaikki kauas vei: näin onni meitä pettää oikuillaan!
— Totta hiidessä muistan! Mutta entä sitten?
— No niin, vastasi Rodolphe osoittaen tikkaita ja häkkiä, — etkö ymmärrä? Koko salaisuus on siinä, että olen rakastunut, hyvä ystävä, rakastunut tyttöön, jonka nimi on Julia.
— No ja sitten? Colline jatkoi kärsimättömästi.