Pian Rodolphe huomasi, että tämän pikku romaanin vieminen päätökseen riippui enää vain hänestä itsestään, ja tällöin oli hänen päähänsä juolahtanut jäljitellä Shakespearen Romeon ja Julian lemmenkohtausta. Hänen tuleva rakastettunsa oli ihastunut tästä keksinnöstä ja suostui näyttelemään osaansa tässä pilailussa.
Parvekekohtaus oli määrätty siksi illaksi, jolloin Rodolphe oli tavannut filosofi Collinen. Runoilija oli juuri ostanut silkkinuoraiset tikkaat, joiden avulla hänen oli kiivettävä Julian parvekkeelle. Kun lintukauppiaalla ei ollut varastossa satakieliä, oli Rodolphe ostanut sen sijaan kyyhkysen, koska se, kuten kauppias hänelle vakuutti, joka aamu lauloi auringon noustessa.
Tultuaan kotiinsa Rodolphe ajatteli, että kiipeäminen köysitikkaita myöten ei ollut mikään helppo tehtävä ja että olisi hyvä edeltäkäsin hieman harjoitella parvekekohtausta. Saattoihan hän siten oppia välttämään putoamista ja myöskin pelastua vaarasta joutua kömpelyytensä takia naurunalaiseksi odottavan kaunottaren silmissä. Niinpä hän kiinnitti tikkaat kahteen koukkuun, jotka oli tukevasti lyöty kattoon, ja käytti sitten ne kaksi tuntia, jotka vielä olivat jäljellä, kiipeämisharjoituksiin. Lukemattomien yritysten jälkeen hän viimein pääsi niin pitkälle, että kykeni auttavasti kiipeämään kymmenen puolaa.
— Kas niin, hyvä on, hän sanoi, — nyt olen asiastani varma, ja jos muuten jään taivaan ja maan välille heilumaan, antaa rakkaus minulle siivet.
Ja tikkaat ja kyyhkyshäkki mukanaan runoilija läksi Julian luo, joka asui lähellä. Julian asunto oli pienen puutarhan keskellä, ja ikkunan edessä oli kuin olikin eräänlainen parveke. Huone sijaitsi kuitenkin valitettavasti ensi kerroksessa, joten parvekkeelle kiipeäminen ilman mitään apuneuvoja oli maailman helpoin asia.
Rodolphe nolostui huomatessaan tämän paikallisen järjestelyn, joka teki tyhjäksi hänen runollisen kiipeämissuunnitelmansa.
— No samantekevää, hän sanoi Julialle, — voimmehan silti näytellä parvekekohtausta. Tässä on lintu, joka herättää meidät huomenna ihanalla laulullaan ja ilmoittaa, milloin meidän on toisistamme epätoivoisina erottava.
Ja Rodolphe ripusti häkin huoneen nurkkaan.
Aamulla kello viiden aikaan kyyhkynen täyttikin velvollisuutensa ja kujersi niin kauan, että se olisi varmasti herättänyt rakastavaiset, jos he olisivat nukkuneet.
— Kas niin, sanoi Julia, — nyt on hetki tullut, jolloin meidän on mentävä parvekkeelle lausumaan toisillemme epätoivoiset jäähyväiset. Mitä ajattelet?