— Kyyhkynen edistää, vastasi Rodolphe. — Me olemme marraskuussa, ja aurinko nousee vasta kello kaksitoista.
— Sama se, sanoi Julia,— minä puolestani nousen.
— No mutta miksi?
— Minun on nälkä, ja suoraan sanoen tahtoisin hiukkasen syödä.
— Kummallista, kuinka yhtäpitäviä tunteemme ovat! huudahti Rodolphe. — Minäkin olen nälkäinen kuin susi. Ja sitten hän nousi ja pukeutui nopeasti. Julia oli jo sytyttänyt tulen ja etsi kaapistaan ruokatavaroita. Rodolphe ryhtyi häntä tässä työssä auttamaan.
— Kas vain, hän sanoi, — sipulia!
— Ja silavaa, lisäsi Julia.
— Ja täällä voita.
— Ja tässä leipää.
Niin, siinä olikin kaikki.