Tämän etsinnän aikana jatkoi hyväuskoinen kyyhkynen huolettomana aamuvirttään.

Romeo katsoi Juliaan ja Julia Romeoon, ja molemmat loivat sitten katseensa kyyhkyseen.

He eivät sanoneet sanaakaan, mutta tällä katseella oli kyyhkyskellon kohtalo ratkaistu. Jos lintu olisi vedonnut tästä äänettömästä tuomiosta korkeimpaan oikeuteen, olisi se ollut turhaa vaivaa… nälkä on julma neuvonantaja!

Rodolphe oli pannut tuleen hiiliä ja kappaleen silavaa käristymään voisulassa juhlallisen ja totisen näköisenä.

Julia kuori sipuleja ja näytti alakuloiselta.

Mutta kyyhkynen lauloi yhä… joutsenlauluaan, jota rasva pannussa rätisten säesti.

Viisi minuuttia myöhemmin rasva rätisi yhä, mutta kyyhkysen ääni oli vaiennut. Romeo ja Julia olivat sen paistaneet.

— Sillä oli kaunis ääni, huomautti Julia, kun he istuutuivat pöytään.

— Niin, se oli hyvin hellä ja vieno, sanoi Rodolphe paloitellen herätyskelloaan taiteen kaikkien sääntöjen mukaan.

Molemmat rakastavaiset katsahtivat toisiinsa ja yllättivät toistensa silmäkulmassa kyyneleen.