— Ja italialaisen olkihatun, jatkoi Paul.
— Ei, sanoi Mimi, — jos tahdotte minua ilahduttaa, ostakaa minulle tämä.
Ja hän osoitti vihkoa, josta oli lukenut Rodolphen runon.
— En ikinä! vastasi varakreivi äreästi.
— Hyvä, sanoi Mimi kylmästi. — Ostan sen itse rahoilla, jotka itse ansaitsen. Ja parempi onkin, etten käytä siihen teidän rahojanne.
Ja Mimi tuli tosiaan kahdeksi päiväksi takaisin ateljeehen, jossa ennen oli työskennellyt kukkien valmistajana, ja ansaitsi siellä vihkon ostamiseen tarvittavan summan. Sitten hän opetteli Rodolphen runon ulkoa ja lausui sen varakreivi Paulia kiusatakseen melkein joka päivä ystävilleen.
II
Oli 24. päivä joulukuuta. Quartier Latin tarjosi sinä iltana omituisen näyn. Jo kello neljältä iltapäivällä olivat kaikki panttilainakonttorit, rihkamakauppiaat ja kirjakojut tulvillaan meluavaa yleisöä, joka myöhemmin illalla rynnäköllä valloitti liha-, leikkele- ja siirtomaantavarakaupat. Ja vaikka kauppa-apulaisilla olisi ollut sata kättä, kuten autuaalla Briareuksella, eivät he sittenkään olisi ehtineet palvella kaikkia asiakkaitansa, jotka sananmukaisesti tappelivat tavaroista. Leipuriliikkeet olivat piiritystilassa viinikauppiaat möivät loppuun kolmen viininkorjuun tulokset, eikä taitavinkaan tilastomies olisi kyennyt laskemaan kaikkia niitä kinkkuja ja makkaroita, jotka tänä päivänä myytiin kuuluisassa Borelissa Dauphine-kadun varrella. Ukko Cretaine, jolla oli liikanimenä »Pikkuleipä», möi tänä iltana kokonaista kahdeksantoista uunillista tunnettuja voikakkujaan. Kaikista taloista kajahteli laulu ja nauru, ikkunat oli kirkkaasti valaistu, ja todellinen karnevaalitunnelma täytti tämän kaupunginosan.
Vietettiin vanhan tavan mukaan jouluiltaa.
Marcel ja Rodolphe palasivat tänä iltana kymmenen tienoissa jokseenkin alakuloisella tuulella kotiin. Kävellessään pitkin Dauphine-katua he huomasivat erään liha- ja maustekaupan olevan tungokseen asti täynnä väkeä ja pysähtyivät herkkutaituruuden tuotteiden viehättäminä hetkiseksi näyteikkunan eteen. Tällöin muistuttivat molemmat taiteilijamme erään espanjalaisen romaanin henkilöä, jonka katseesta kinkut alkoivat kutistua kokoon.