— Odottakaa tässä hetkinen, sanoi lääkäri, kun he olivat tulleet sairaalan ovelle, — minun pitää ensin pyytää johtajalta lupaa päästää teidät sisälle.
Rodolphe odotti neljännestunnin sairaalan eteisessä. Sitten nuori lääkäri palasi, tarttui runoilijan käteen ja sanoi surullisena:
— Otaksukaa, rakas ystävä, että kirje, jonka viikko sitten lähetin, puhui totta.
— Mitä, voihkaisi Rodolphe horjuen ja nojautuen seinää vasten. — Mimi on siis…
— Tänä aamuna… kello neljä.
— Viekää minut sisälle, jotta saan vielä kerran nähdä hänet, pyysi
Rodolphe.
— Hän ei ole enää siellä, vastasi lääkäri. Ja osoittaen suuria katettuja vaunuja erään piharakennuksen edessä, jonka ovessa näkyi nimikilpi: Ruumishuone, hän lisäsi:
— Hän on jo vaunuissa.
Siellä oli todellakin ruumisvaunut, joissa ruumiita vietiin yhteishautaan, ellei kukaan omainen ollut saapunut huolehtimaan hautauksesta.
— Jääkää hyvästi, sanoi Rodolphe lääkärille.