— Hyvä Jumala, puhkui Rodolphe, — minä olen todella sekaisin.
— Luottakaa siihen, lisäsi Colline, — että minä puolestani otan sadalla prosentilla osaa toverini sekavuuteen.
Nuori mies ei voinut olla nauramatta.
— Jos haluatte astua sisään hetkeksi, ehdotti hän, — niin toverinne epäilemättä huoneen nähtyään älyää erehdyksensä.
— Mielellämme.
Ja tarttuen kumpikin Schaunardin kainaloon runoilija ja filosofi laahasivat hänet Marcelin huoneeseen tai pikemmin palatsiin, jonka lukija lienee jo tuntenut.
Schaunard katseli hämärin silmin ympärilleen mutisten:
— Onpa minun tyyssijani kaunistunut!
— No, joko nyt uskot? kysyi Colline.
Mutta nähtyään pianonsa Schaunard oli rynnännyt sen luo ja alkanut soittaa juoksutuksia.