— Huomenna ilmestyy Iriksen vyö, muotilehti, jonka päätoimittaja olen, ja minun pitää mennä lukemaan korehtuuria. Palaan tunnin kuluttua.
— Helkkari! huudahti Colline. — Mieleeni juolahtaa, että minun on mentävä antamaan tunti eräälle intialaiselle prinssille, joka on tullut Pariisiin arabiaa oppimaan.
— Menkää vasta huomenna, ehdotti Marcel.
— Ei sovi, vastasi filosofi. — Prinssi maksaa minulle tänään. Ja sitten tunnustan, että tämä kaunis päivä menisi piloille, jollen tekisi pientä kierrosta kirjakauppiaiden luona.
— Mutta palaathan? kysyi Schaunard.
— Kuin varman käden sinkoama nuoli, vakuutti Colline, joka mielellään käytti hiukan erikoisia vertauksia.
Ja hän lähti Rodolphen kanssa.
— Mutta tosiaankin, sanoi Schaunard jäätyään kahdenkesken Marcelin kanssa, — sen sijaan, että uinailisin suloisen toimettomuuden helmassa, pitänee lähteä hankkimaan muutama muru kultaa herra Bernardin ahneuden tyydyttämiseksi.
— Aiotteko tosiaan muuttaa? kysyi Marcel huolestuneena.
— Hitto vie! vastasi Schaunard, — täytyyhän minun, kun kerran kaupunginvouti on viiden frangin maksusta minut häätänyt.