— Odotan.
— No mitä odotat?
— Ah, huokasi Colline leikillisen tunteellisesti, — mitäpä saattaisi odottaa, kun on ikää kaksikymmentä vuotta, kun taivaalla on tähtiä ja ilmassa lauluja.
— Puhu proosaa.
— Odotan naista.
— Hyvästi, ärähti Rodolphe jatkaen matkaansa ja puhellen itsekseen: — Huh, onko tänään pyhän Cupidon päivä ja enkö saa astua askeltakaan kohtaamatta rakastuneita? 'Tämä on siveetöntä ja hävytöntä. Missähän poliisi lurjustelee?
Kun Luxembourgin puisto vielä oli avoinna, lähti Rodolphe sitä kautta lyhentääkseen matkaansa. Keskellä autioita käytäviä hän useinkin näki salaperäisesti yhteen kietoutuneiden parien pakenevan tieltään kuin hänen askeltensa äänen pelottomina ja hakevan, kuten eräs runoilija sanoo, hiljaisuuden ja hämärän kaksinkertaista nautintoa.
— Onpa nyt oikea romaanista jäljennetty ilta, mutisi Rodolphe. Ja kuitenkin vasten tahtoaan kaihoisan tenhon huumaamana hän istuutui penkille ja katseli hempeämielisenä kuuta.
Jonkin ajan kuluttua hän oli täydellisesti harhanäkyisen kuumeen vallassa. Hänestä tuntui, että puistossa asustavat marmoriset jumalat ja sankarit laskeutuivat jalustoiltaan mennäkseen kosiskelemaan naapureitaan jumalattaria ja sankaritaria. Hän kuuli selvästi, kuinka paksu Herkules lauloi madrigaalia Velledalle, jonka viitta näytti merkillisesti lyhentyneen.
Penkiltään hän näki lammikon joutsenen lähenevän reunustaa korostavaa nymfiä.