— No, yritä nyt, sanoi Alexandre, — voitto on sinun. Tyttö et juuri ole paha luonnostaan, mutta ole sentään vähän kokemattoman näköinen näin aluksi.
— Sitä sinun ei tarvitse minulle neuvoa.
— Anna ensin hiukan tupakkaa, lisäsi Alexandre, — ja mene istumaan hänen viereensä.
— Herranen aika, huudahti neitonen, kun Rodolphe oli istuutunut hänen viereensä, — kuinka hassu tuo toverinne on! Hän puhuu kuin metsästystorvi.
— Niin, hän on musiikkimies, vastasi Rodolphe.
Kahta tuntia myöhemmin Rodolphe tyttöineen seisoi erään talon edessä
Saint-Denis-kaduIla.
— Tässä minä asun, sanoi tyttö.
— Milloin tapaan sinut taas, rakas Louise, ja missä?
— Luonasi, huomenillalla, kello kahdeksalta.
— Oikeinko totta?