Oli kuitenkin kaksi seikkaa, jotka eivät luopuneet Rodolphesta näiden kiusallisten vastuksien keskellä: hyvä mieliala ja Kostaja-nimisen draaman käsikirjoitus, joka jo oli turhaan jonottanut kaikkien Pariisin teatterien ovilla.
Eräänä päivänä, kun Rodolphe oli viety putkaan, koska oli antanut liian kaameita tanssitaidon näytteitä, hän odottamatta tapasi siellä enonsa, herra Monettin, uunintekijän ja nuohoojan, kansalliskaartin kersantin, jota ei ollut nähnyt ikipitkiin aikoihin.
Sisarenpoikansa onnettomuuksien liikuttamana eno Monetti lupasi parantaa hänen asemansa, ja kohta saamme nähdä, miten se tapahtui, jollei lukijaa pelota kiivetä kuudenteen kerrokseen.
Tarttukaamme siis kaiteeseen ja kiivetkäämme! Uh, satakaksikymmentaviisi porrasta! Nyt ollaan perillä. Vielä askel ja olemme huoneessa; yksi lisää, emmekä enää olisikaan siellä. Se on pieni, mutta korkea; muutoin ilmava, ja näköala kaunis.
Huonekaluina on useita uuneja, kaksi kamiinaa, kaksi polttoaineita säästävää tulipesää — etenkin silloin, kun niissä ei polteta tulta — tusinan verta savesta valettuja tai peltisiä savutorvia ja koko joukko kaikenlaisia lämmityslaitteita. Mainittakoon vielä sisällysluettelon täydennykseksi kahdella naulalla seiniin kiinnitetty riippumatto, yhden jalan menettänyt puutarhatuoli, alustansa vielä säilyttänyt kynttilänjalka ja koko joukko muita taiteellisia tai omituisia esineitä.
Toisen huoneen taas, tavallisen parvekkeen, muuttaa kaksi ruukuissa kasvavaa kääpiösypressiä puistoksi kauniina vuodenaikana.
Sisään astuessamme on koomillisen oopperan turkkilaiseksi pukeutunut nuori mies, huoneen isäntä, juuri lopettamassa ateriaa, jossa hän häikäilemättä loukkaa profeetan lakia, kuten liikkiön jäännökset ja vastikään viiniä sisältänyt pullo osoittavat. Lakattuaan syömästä nuori turkkilainen heittäytyi itämaiseen tapaan permannolle ja alkoi vetelästi poltella nargilettaan, kahden soun liitupiippua. Näin antautuessaan tämän aasialaisen huumauksen valtaan hän silitteli tuon tuostakin komeaa newfoundlandilaista, joka kai olisi vastannut hyväilyyn, jollei olisi ollut poltettua savea.
Äkkiä kuului rappukäytävästä askelten kopinaa, huoneen ovi aukeni ja sisään astui henkilö, joka sanaakaan sanomatta meni kirjoituspöytänä toimivan uunin luo, avasi pesän, otti sieltä paperikäärön ja silmäili sitä tarkkaavasti.
— Mitä, huudahti vastatullut vahvalla piemontilaisella murteella, — etkö vielä ole lopettanut lukua ilmarei'istâ?
— Suokaa anteeksi, eno, vastasi turkkilainen, — mutta kun ilmareiät ovat kaikkein mielenkiintoisimpia teoksessanne, pitää tätä lukua huolellisesti valmistella. Niinpä sitä paraikaa valmistelenkin.