— Mutta sinä, onneton, selität aina samaa. Entä esitykseni lämpöjohdoista, missä se on?
— Lämpöjohto edistyy hyvin. Mutta kuulkaahan, eno. Jos voisitte lähettää tänne hiukan puita, en olisi pahoillani. Tämä huone on pieni Siperia. Minun on niin vilu, ett® saisin lämpömittarin laskeutumaan alle nollan vain katselemalla sitä.
— Älähän. Oletko jo polttanut koko risukimpun?
—- Mutta eno, kimpuilla ja kimpuilla on ero, ja teidän risukimppunne oli jokseenkin pieni.
— Lähetän sinulle saästöhalon. Se säilyttää lämpöä.
— Senpä vuoksi se juuri ei sitä annakaan.
— Olkoon menneeksi! myönsi viimein piemontilainen poistuessaan. — Lähetän sinulle pienen kantamuksen pilkottuja puita, mutta luku lämpöjohdoista sinun pitää laatia huomiseksi.
— Kun saan tulta, saan innostustakin, vastasi turkkilainen, ja eno sulki oven ulkopuolelta, kiertäen avainta lukossa kahteen kertaan.
Jos nyt kirjoittaisimme murhenäytelmää, olisi aika antaa uskotun astua näyttämölle. Hänen nimensä olisi Nureddin tai Osman, ja samalla kertaa hienotuntoisen ja suojelevan näköisenä hän lähestyisi sankariamme saaden hänet ilmaisemaan salaiset huolensa esimerkiksi seuraavanlaisilla säkeillä:
Mi raskas huoli teitä painostaa ja ylvään otsanne noin synkäks saa? Ah, oisko Allah vastaan aikeitanne? Ja lemmestänne oisko valtijanne jo vainun saanut, käskenytkö ois hän Alin viedä lemmittynne pois?