Poroporvari ei varmaankaan ällisty niin perinpohjin, jos hänelle kerran ilmoitetaan, että hänet on valittu Ranskan Instituutin jäseneksi, kuin Rodolphe ja Marcel hämmästyivät saapuessaan neiti Musetten kotiin. Hämmästyksen syy oli seuraava: Neiti Musette oli jokin aika sitten riitaantunut rakastajansa, valtioneuvoksen, kanssa ja tämä oli jättänyt hänet perin kiusallisella hetkellä. Velkojat ja talon isäntä ahdistivat; hänen huonekalunsa oli takavarikoitu veloista ja kannettu pihalle, mistä ne aiottiin kuljettaa pois seuraavana päivänä myytäviksi. Tästä selkkauksesta huolimatta neiti Musette ei hetkeäkään ajatellut seuran pettämistä eikä lähettänyt peruutusta kutsutuille. Hän järjesteli parhaansa mukaan pihan salongiksi, levitti maton kivitykselle, pani kaikki kuntoon kuten tavallisesti, pukeutui vastaanottoa varten ja kutsui vielä talon vuokralaisetkin pieneen juhlaan, jonka loistoa hyvä Jumala mielellään avusti täydellä kuutamolla.
Tämä hullutus menestyi mainiosti, eikä Musetten iltakutsuissa ollut milloinkaan ennen pidetty niin hauskaa. Vielä silloin, kun kantajat aamulla tulivat ottamaan huonekalut, matot ja kaiken muun, tanssittiin ja laulettiin yhä, mutta nyt oli lopultakin pakko hajaantua.
Musette saattoi vieraitaan laulellen:
Puhetta kestää kyllä, la ri ra, mun torstai-illastani; puhetta siitä kestää, la ri ra.
Vain Marcel ja Rodolphe jäivät Musetten luo, joka oli mennyt vielä kerran huoneistoonsa. Siellä ei ollut jäljellä muuta kuin vuode.
— Hohhoh! huudahti Musette, — tämä seikkailu ei enää olekaan kovin hauska. Minun täytyy kai lähteä asumaan taivasalle. Sen majatalon tunnen hyvinkin. Siellä vetää aina hirveästi.
— Ah, madame, sanoi Marcel, — jos minulla olisi Pluton rikkaudet, tarjoisin teille kauniimman temppelin kuin Salomo, mutta…
— Ette olekaan Pluto, hyvä ystävä. Mitäs siitä, kiitän hyvästä tarkoituksesta… Viis kaikesta, lisäsi hän sitten katsellen tyhjää huoneistoaan, — täällä alkoi jo olla ikävä ja kalustokin oli kovin vanha. Se oli minulla melkein kuusi kuukautta! Mutta siinä ei vielä kaikki. Tanssiaisten jälkeen pitäisi syödä, ja minun onkin vähän nälkä.
Kun Rodolphe oli hiukan voittanut korttipelissä yön kuluessa, vei hän
Musetten ja Marcelin ravintolaan, joka juuri avattiin.
Aamiaisen jälkeen nämä kolme kumppanusta, joita ei ollenkaan nukuttanut, päättivät viettää päivän maaseudulla. Ja kun rautatie oli lähellä, nousivat he ensimmäiseen lähtevään junaan ja joutuivat Saint-Germainiin.