Rodolphe ei suinkaan ensiksi kiirehtinyt maksamaan velkojaan tällä taskuunsa pudonneella Perun aarteitten sirpaleella, sillä hän oli vannonut itsekseen rupeavansa tästedes säästäväiseksi, käyttämättä mitään turhuuteen. Hänellä oli muuten tässä suhteessa perin jyrkät mielipiteet, ja hän tuumi, että ensiksi oli pidettävä huolta välttämättömistä tarpeista ja sitten vasta sopi ajatella ylellisyyttä. Sen vuoksi hän ei maksanut velkojaan, vaan osti turkkilaisen piipun, jota oli jo kauan himoinnut.
Tämä ostos mukanaan hän suuntasi askeleensa ystävänsä Marcelin asuntoa kohti, jonka luona hän oli jonkin aika; oleskellut. Taiteilijan ateljeehen tullessa Rodolphen taskuissa kävi helinä kuin kirkonkylän kellotapulissa suurena juhlapäivänä. Kuullessaan niin oudon äänen Marcel ajatteli, että sieltä oli kai tulossa hänen naapurinsa, suuri pörssikeinottelija, pitäen paraikaa voittojensa katsastusta, ja mutisi:
— Siinä taas se juonittelija iankaikkisine pistosanoineen. Jos tätä jatkuu, muutan pois. Mahdotonta on työskennellä moisessa melussa. Tekee mieli heittää hiiteen koko taiteilijan ammatti ja ruveta katurosvoksi.
Ja osaamatta ollenkaan epäillä, että hänen ystävänsä Rodolphe oli muuttunut Kroisokseksi, Marcel maalasi edelleen tauluaan Kulkua Punaisen meren poikki, joka oli ollut telineellä jo melkein kolme vuotta.
Rodolphe, joka ei vielä ollut virkkanut sanaakaan, mietiskeli itsekseen, minkä kokeen tekisi toverilleen, ja arveli:
— Saammepa kohu nauraa! Voi helkkari, siitä tulee hauskaa! Ja hän pudotti viiden frangin kolikon permannolle.
Marcel nosti silmänsä ja katsahti Rodolpheen, joka oli vakava kuin jokin kirjoitus Revue des Deux Mondesissa.
Taiteilija kumartui hyvin tyytyväisen näköisenä sieppaamaan kolikon ja soi sille kohteliaan vastaanoton, sillä vaikka hän olikin värintuhertaja, hän osasi käyttäytyä ja olla säädyllinen kaikkia vieraita kohtaan. Tietäessään muuten, että Rodolphe oli lähtenyt rahanhakuun, ja nähdessään, että toveri oli onnistunut hankkeessaan, Marcel tyytyi ihailemaan tulosta kysymättä, millä keinoin siihen oli päästy.
Hän jatkoi siis sanaakaan sanomatta työtään ja hukutti lopullisesti erään egyptiläisen Punaisen meren aaltoihin. Juuri kun hän viimeisteli tätä miesmurhaa, pudotti Rodolphe toisen viisifrangisen. Ja odottaessaan, minkä ilmeen maalari nyt ottaisi, hän alkoi salavihkaa nauraa partaansa, joka oli kolmivärinen, kuten jokainen tietää.
Metallin kirkkaasti helähtäessä karkasi Marcel pystyyn kuin sähköiskusta ja huudahti: